Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Ville Haapasalo kertoo työskentelystään Venäjän mafialle

Töissä mafialle
Ville Haapasalo työskenteli 90-luvulla Venäjän mafialle. Tuoreessa kirjassa hän kertoo koko rajun tarinan.
Ville Haapasalon kokemuksista ilmestyi eilen Kauko Röyhkän kirjoittama ja Juha Metson kuvittama kirja Et kuitenkaan usko - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä (Docendo).

Alkuvuodet olivat hurjia.
- Mulle on sanottukin, että miten oikein olen vielä hengissä, Haapasalo toteaa IS:lle ja myöntää, että nyt jälkikäteen 90-luvun tapahtumat kuulostavat omaan korvaankin hurjilta.

Silloin se oli totista totta, elämää siinä hetkessä.

- Mutta silloin kun se tapahtuu, ei se pelota. Tärkeintä on ollut, että pää pysyy kasassa.

- Nyt on tullut aika vetää johtopäätöksiä. Jos olisin silloin miettinyt liikaa, en olisi tässä, olisin lähtenyt kotiin. Silloin se oli totista totta, elämää siinä hetkessä. Oli parempi vain mennä ja pysyä hengissä.

Hengenlähtö oli lähellä myös silloin, kun Haapasalo ajautui työskentelemään mafialle teatterikoulun kolmantena vuonna rahapulassa. Hän kertoo tilanteesta kirjassa seuraavasti.

"Sitten yksi mun kaveri, joka oli mafialla töissä, sanoi että nyt olis tarjolla autokuskin paikka, josta maksetaan helvetin hyvin. Meillä oli neljä mersua. Mä ajoin kolmatta. Ajettiin Moskovaan. Siinä matkalla oli miliisin tarkastuspisteitä. Me pysähdyttiin jokaiselle niistä ja annettiin rahaa niille miliiseille. Tultiin Moskovaan. Meille kuskeille sanottiin, että pitäkää autot käynnissä, kohta mennään. Tyypit menivät yhteen taloon. Hetken päästä ne tulivat ulos, niillä oli jätesäkkejä mukana ja sitten lähdettiin menemään. Ajettiin 190 kilsan vauhtia Moskovan läpi eikä pysähdytty yhteenkään liikennevaloon."

Mä ihmettelin, että mihin oon sekaantunut.

Heidän taakseen ilmestyi autoja, joista heitä ammuttiin konetuliaseilla.

"Takalasi meni rikki. Meidän viimeisestä autosta ammuttiin takaisin. Mä ihmettelin, että mihin oon sekaantunut. Ne ajoivat meidän perässä Moskovan rajalle, sitten ne kääntyivät pois. Me jatkettiin tuhatta ja sataa Pietariin, jossa noustiin autoista ja mulle maksettiin se, mitä oli luvattu, ja mä lähdin menemään. Kävivätkö ne hakemassa omansa pois vai mikä se juttu oli, en alkanut kysellä. Miliiseille oli maksettu, etteivät ne tee mitään."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

    9. 9

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    10. 10

      Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. Näytä lisää