Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Niilo-poika pääsi semifinaaliin Voice Kidsissä: "Taisin vähän itkeä"

Niilo Turunen, 9, korjasi potin kotiin The Voice Kidsin kehäkamppailussa sunnuntaina.
Mira Luodin joukkueen Niilo, Katri ja Emma saivat laulaakseen Haloo Helsingin kappaleen Maailman toisella puolen.

- Oli ihan helppoa laulaa se, kun oli tuttu biisi, Niilo kertoo IS:lle.

Elastinen kehui koko kolmikkoa. Hän nimesi Emman Stemma-Emmaksi, mutta varsinkin Niilon asenne ja laulu saivat Elastisen haltioihinsa.

- Niilon asenteesta kymmenen pistettä, sulta tulee kovaa ja korkealta, täysillä, Elastinen intoili.

- En mä tiedä, mistä se ääni tulee, se vain tulee, Niilo nauraa räppärin kommentille.

Niilo sai Elastisen kyyneliin esiintyessään ensimmäisen kerran ohjelmassa.
Lentäjän poika -kappaleen vahva ja koskettava tulkinta antoi jo silloin osviittaa nuoren herran kyvyistä laulaa ja koskettaa.

Niilo ei ole mikään eilisen teeren poika musiikin suhteen. Hän käy musiikkiluokkaa, jonka arkeen kuuluu normaalia enemmän musiikin teoriaa ja käytäntöä. IS kertoi aiemmin, ettei Niilon kotona ole päivääkään, jolloin ilmoille eivät kajahtelisi pianon tai rumpujen sävelet.

Luoti puhui sunnuntaina kauniisti tiiminsä kisakolmikosta.

- Teissä on syttynyt moni asia, hän muotoili.

- Joka kerta tulee parempaa ja parempaa. Teissä on jotain. Olette ilo korvalle.
Päätös ei ollut Miralle helppo pala.

- Tämä on vaikeampaa kuin uskoinkaan, Mira sanoi.

- Jokainen teistä on hieno pieni iso persoona, hän hehkutti ennen päätöstään.

Jatkoonpääsijän nimeäminen oli Niilolle jännittävä hetki. Kun Mira mietti päätöstään, Niilo näytti tyyneltä, mutta sisällä kihisi.

- En mä tiennyt, mitä ajatella. Toivoin, että kaikki pääsisivät jatkoon. Mietin, kuka se meistä kolmesta olisi, ja sitten se olinkin minä, nuori laulaja iloitsee.

Jatkopaikka sai kuitenkin Niilon hämilleen.

- En tiennyt, mitä tehdä. Itkisinkö onnesta vai olisinko aivan paikallaan, Niilo kertoo tuntemuksistaan päästyään 18 parhaan joukkoon.

- Pikkuisen oli sellainen olo, että ah. Taisin mä vähän itkeä. Äiti ainakin antoi vähän tulla.

Niilo kertoo, että jatkopaikka oli kotiväelle kova juttu. Kaikki ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Reilun pelin hengessä Niilo muistaa myös kehua kilpakumppaneitaan Katria ja Emmaa.

- He ovat älyttömän kivoja ja hyviä laulajia. Toivottavasti he jatkavat laulamista, Niilo toivoo.

Niilo lupaa jatkaa hurjalla asenteella kisan loppuun. Kaveritkin saattavat hämmästellä laulajalupauksen edesottamuksia.

- Kyllä kaverit ovat varmaan aika suu auki, että mitä?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

    5. 5

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    9. 9

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

    5. 5

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    6. Näytä lisää