Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Sara Chafak: Dancing on Ice -palkkiossa raskaan työn lisää

Luistelupalkkio
Viime vuoden Miss Suomi Sara Chafak osallistuu parhaillaan Nelosella nähtävään Dancing On Ice -kisaan.
- Kyllä luisteluohjelman palkkiolla elää. Siinä on kuitenkin raskaan työn lisät ja sellaiset mukana. Olen tyytyväinen ohjelmasta saatavaan palkkioon, Sara Chafak sanoo.

Katsojien suosikkiohjelman Tanssii tähtien kanssa palkkioita on vuosien varrella arvosteltu pieniksi, vaikka harjoittelu vie aikaa ja vaivaa. Jotkut ohjelmaan pyydetyt ovat jättäneet osallistumatta pienen palkkion aiheuttamien ansionmenetysten vuoksi.

Dancing On Ice -ohjelman tekijät lienevät ottaneet opikseen ja välttyneet samaiselta ongelmalta maksamalla parempia korvauksia.

Sara jos kuka ansaitsee raskaan työn lisää, sillä hän loukkasi oikean kätensä jo ennen ensimmäistä tv-lähetystä. Käsi on yhä kipsissä.
- Kättä särkee edelleen. Käsi on ihan löysä eikä siinä ole mitään eloa, kun se on ollut kipsissä jo kuukauden. Kipsi otetaan pois kuun lopulla.

Mallikeikkojen ohessa Sara aikoo kokeilla laulamista.
- Se asia etenee hiljakseen. Ensin pitää saada biisit kirjoitettua.
Sara on myös ilmoittanut olevansa kiinnostunut kokkiohjelman tekemisestä.

- Siitä en voi sanoa vielä mitään. Kaikenlaista jännää on vireillä, tulette näkemään, Sara väisteli vastaamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    3. 3

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    7. 7

      Patrik Laineelle sataa kunniaa – valittiin nyt viikon tähtipelaajaksi!

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Koiran juoma-astia olikin arvokas design-esine – Tapanin löytö oli joutua roskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    3. 3

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää