Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Kari Väänäselle kutsu itsenäisyyspäivän juhliin: "Onneksi ei tarvitse laittaa päälle frakkia!"

Presidentinlinnasta ovat lähteneet ensimmäiset kutsut itsenäisyyspäivän vastaanotolle, joka pidetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Tampereella ja Tampere-talossa.
Yksi kutsun saajista on kemijärveläinen paluumuuttaja, näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen. Hänet tunnetaan etenkin tv-sarja Taivaan tulien ohjaaja-käsikirjoittajana ja näyttelijänä.

Kari saapuu Tampereella yhdessä Terhi-vaimonsa kanssa.
- Onneksi ei enää tarvitse frakkia laittaa päälle, sain siitä vapautuksen. Juhlissa kun on paljon väkeä ja siinä on hankala olo. Mieluummin laitan päälle tumman puvun, se tuntuu kyllä hyvältä. Vaimolta en ole kysynyt asua, enkä kysele, Väänänen kertoo valmistautumisestaan.

Tänä vuonna pukukoodi on miehillä tumma puku, mikä tarkoittaa, että naiset voivat pukeutua lyhyempiin leninkeihin kuin täyspitkiin iltapukuihin.

Juhlaan Väänäset lähtevät juhla-aamuna Kemijärveltä junalla, ja yö vietetään tamperelaishotellissa. Kotimatka alkaa juhlintojen jälkeen vasta seuraavana iltana.

- Sain hotellinkin vielä varattua Tampereelta, hän kiittelee.

Itsenäisyyspäivän kinkerit ovat Väänäselle kolmannet, vaimolle toiset.
- Kyllähän se aina mietityttää, kuuluko sitä muka maan eliittiin ja kansankunnan kaapin päälle. Mennään nyt katsomaan ja tervehtimään muita, Kari Väänänen pohtii.

Väänänen on iloissaan siitä, että juhlat pidetään Tampereella, niin kummalliselta kuin se voi kuulostaakin.

- Ei tartte seistä niin kuin Linnan juhlissa. Kyllä jalkoja helpottaa, se on ihan mahotonta seisoskelua. Linnassa kyljet tulevat kipeiksi ja selkä soimaa, hän käkättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. 6

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    7. 7

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    8. 8

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    9. 9

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    10. 10

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. Näytä lisää