Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Näyttelijän perheen tragedia: itsellä ja vaimolla syöpä

Ihosyöpä
48-vuotias entinen jalkapalloilija ja nykyinen näyttelijä taistelee ihosyöpää vastaan. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee se, että myös hänen vaimonsa Tanya sairastaa samaa syöpää.

Jones kertoi asiasta The Sun -lehdelle sen jälkeen, kun näyttelijä Hugh Jackman astui julkisuuteen, ja kertoi olleensa ihosyöpäleikkauksessa.

- Syöpä on kamala sana kuulla. Se pelottaa, hän kertoi lehdelle.
- Olen kohdannut suurimmat ja rumimmat jätkät jalkapallokentillä, ja ollut joissakin pahoissa baaritappeluissa. Mutta tämä on vahvin ja pelottavin vastustaja.

Vinnie Jones kertoi löytäneensä ensin patin silmänsä alapuolelta. Lääkäri diagnosoi patin ihosyöväksi.
- Kun lääkäri kertoi asiasta, kysyin, kauanko minulla on elinaikaa jäljellä.

Tähän mennssä Jonesille on tehty kolme leikkausta.

Jonesin vaimolla Tanyalla puolestaan on syöpä, jonka hän sai sydämen siirron jälkeen syömiensä lääkkeiden sivuvaikutuksena. Sydämensiirto tehtiin 26 vuotta sitten.

- Hänellä on ollut terveysongelmia siitä saakka. Nyt uskotaan, että lääkkeet ovat syynä ihosyöpään, Vinnie kertoi.

Vinnie Jones on nähty muun muassa elokuvissa Snatch - Hävyttömät, Puhallettu 60 sekunnissa ja X-Men - Viimeinen kohtaaminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. Näytä lisää