Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Näin Ranin muisteli Tuntemattoman kuvauksia IS:lle: "Totaalista raatamista"

Matti Ranin
IS julkaisi Matti Raninin laajan haastattelun tammikuussa 2013. Kariluodon roolin tehnyt näyttelijä kertoi, kuinka valkokankaan ensimmäinen Tuntematon tehtiin. Haastattelu on julkaistu aiemmin Tuntematon-erikoislehdessä.
Näin se alkoi.

T.J. Särkkä halusi tehdä elokuvan Tuntemattomasta sotilaasta. Hän sanoi Edvinille (Laine), että mene Väinö Linnan puheille ja tarjoa hänelle elokuvaoikeuksista 500 000 markkaa silloista rahaa, kertoo näyttelijä Matti Ranin, 88.

– Linna oli silloin Tampereella sairaalassa. Laine meni sinne, mutta Linna sanoi, että ei, se on miljoona markkaa. Edvin soitti Särkälle, joka sanoi, että korkeintaan 700 000 markkaa. Linna kuitenkin vastasi, että haluaa sen miljoonan. Edvin teki siitä sopimuksen omin päin. Hän otti hirveän riskin, koska Särkkä oli hyvin saita. Mutta Särkkä oli vain hirveän onnellinen, että hän sai oikeudet eikä Suomi-Filmin Risto Orko, joka myös halusi niitä.

Linnan romaani herätti heti ilmestyttyään joulukuussa 1954 sellaisen kohun, ettei ole ihme, että Suomi-elokuvan pomot kilpailivat sen oikeuksista.

– Se kirja oli jysäys. Minä olin niitä, jotka päivällä sen saatuaan lukivat saman tien yöllä läpi. Se oli niin hieno romaani, Ranin kehuu.

Sodasta oli vasta kymmenen vuotta ja Tuntemattoman kuvaama elämä kaikille nuorille aikuisille tuttua.

– Minullakin on rintamamiestunnus. Olen syntynyt vuonna 1926, viimeisiä jotka sotaan kutsuttiin. Olin Suomenlahden saarella saksalaisten kehittämällä ja keksimällä tutka-asemalla. Se oli hyvin salaista, Ranin muistelee.

Ranin työskenteli Kansallisteatterissa kuten myös näyttelijä-ohjaaja Edvin Laine.

– Olimme tehneet yhdessä jo monta, monta näytelmää ja elokuviakin. Hän oli Tuntemattoman roolijakoja miettiessään aika omavaltainen, vaikka tietysti neuvottelikin Särkän ja Linnan kanssa. Kun hän päätti, että minä olen Kariluoto, se oli valtava ilo. Oli kuin olisi nostettu kansakunnan kaapin päälle.

Särkkä teki tuntemattoman tekemisestä kansallisen asian. Lehdissä kysyttiin, keitä rooleihin pitäisi ottaa.

– Koekuvauksissa kävi moni, esimerkiksi Spede Pasanen, Lasse Pöysti ja Heimo Lepistö. Lopulta pohdittiin myös, pitäisikö Tuntemattoman sotilaan kasvojen olla jonkun tuntemattoman, niin että katsoja ei ajattelisi vain, että tuossa tuo näyttelijä näyttelee tuota hahmoa. Todettiin, että se oli hyvä idea. Viipurilaisen osakunnan näyttelijät
ja lopulta muutkin osakuntalaiset oli värvätty mukaan. Äitini, näyttelijä Saara Ranin veti osakunnan näytelmäkerhoa. Hän suositti Reino Tolvasta, joka oli monipuolinen, lupsakka ja puhui hyvää karjalaa. Tolvanen pyydettiin koekuvaukseen ja naps! rooli oli hänen.

Harrastajanäyttelijä Tolvasesta tuli unohtumaton Rokka.

Mutta useimmat ison roolin tekijät olivat ammattilaisia. 18 heistä tuli Kansallisteatterista, jonka näyttelijät tiesivät arvonsa.

– Emme me tehneet sitä Särkälle helpoksi. Ryhmän yhteisestä päätöksestä minä ja Heikki Savolainen (Hietanen) menimme
Särkän puheille ja sanoimme, että meidän pitää saada kymmenen prosentin korotus palkkoihin, kun kerran olemme Kansallisen näyttelijöitä. Kyllä Särkkä nieleskeli. Lopulta saimme hieman enemmän ja hän sanoi, että tehkääkin sitten hyvä elokuva, kun kaikki hänen rahansa ovat siinä kiinni.

Elokuvan teosta otetuissa valokuvissa Laine hallitsee: pauhaa, vaatii, komentaa.

– Millainen oli Laineen tyyli ohjata? Totaalista raatamista. Hän piti joukot liikkeessä ja istui itse nojatuolissa. Liikettä, liikettä, liikettä, syöksymistä ja makaamista, se oli sotaa, sodan kuvaa, Ranin sanoo.

Kun Laine myöhemmin ohjasi Raninia toisessa Linna-sovituksessa Täällä Pohjantähden alla, hän otti aivan erilaisen roolin.

– Silloin hän ei ollut sotakenraali, vaan teatteriohjaaja ja -johtaja, ammattimies. Hän puhui maltillisesti, analysoiden, hiljaisella äänellä. Siinä oli niin paljon intiimejä kohtauksia, se soutaa niin erilaisissa tunneaalloissa.



Mikä Tuntemattomassa sitten oli niin erilaista aikanaan? Armeijaelokuvia oli tehty ennenkin, mutta tämä oli ”massaelokuva”.

– Sitä ennen pojat marssivat taustalla, nyt massat liikkuivat taistelussa. Se oli uutta.

Ranin ei usko, että Laine haki esikuvia ajan ulkomaisista sotaelokuvista, ei ainakaan tietoisesti.

Sodan esittäminen vaati erikoistehosteita, ja sotavarusteiden saaminen elokuvaan oli ongelma. Puolustusvoimien johto oli suuttunut Särkän sotilasfarsseista, joissa oli ilkuttu upseereille. Se ei halunnut antaa panssarivaunua, jonka Hietanen tarinassa tuhoaa.

– Kutsuttiin (pääministeri) Kekkonen katsomaan muutamaakymmentä minuuttia, mitä filmiä oli valmista. Sen jälkeen hän sanoi, että ”kyllähän Hietasen pojan pitää panssarivaununsa saada”. Se tuotiin Parolan panssarimuseosta. Taisi olla sitten sisäministeri Väinö Leskinen, joka keksi, että rajavartiostollahan on omat aseet. Saimme käyttää kuvauksissa niitä.

Kuvauksia tehtiin kymmenessä paikassa ympäri Suomea. Mieluisin Laineelle oli Sipoo, jossa kuvattiin hänen kesäpaikkansa lähellä.

– Lehdon (Åke Lindman) itsemurha kuvattiin Helsingin Munkkivuoressa. Nykyistä kauppakeskusta vastapäätä oli metsää, jonka viereen pystyttiin ajamaan paloauto, joka suihkutti vettä niin, että näytti satavan.

Elokuvaa tehtiin yhdeksän kuukautta.

– Ei se tietenkään niin ollut, että koko ajan olisi tehty. Tiedättehän, paloissahan elokuvat kuvataan. Kaikkia mukana olleita näyttelijöitä en edes tavannut.

– Mutta yhdeksän kuukauden filmi, jonka kesto lopulta oli kaksi tuntia ja 49 minuuttia. Se vaati tavatonta keskittymistä ja organisointia kaikilla alueilla. Se auttoi, että rooleissa oli Edvinin ystäviä ja tuttavia. Kaikki tiesimme jo tavasta yskäistä, mitä hän ajoi takaa. Hitchcock sanoi samoin, että ”teen elokuvia vain ystävieni kanssa”.

Elokuvan vastaanotto oli valtava.

– Pelkkää menestystä!

Särkkä oli pelännyt rahojensa menetystä. Se osoittautui turhaksi. Ihmiset tunkivat lippuluukulle.

– Ne miljoonat, jotka siihen sijoitettiin, saatiin takaisin nelinkertaisina kahdessa viikossa.

Menestyksessä oli kuitenkin Särkän imperiumin tuhon alku.

– Särkkä oli pinteessä, että mitä hän sille rahakasalle tekee. Jos sen olisi jättänyt silleen, verottaja olisi iskenyt. Niinpä hän alkoi tuottaa nopeasti ehkä väärinkin harkittuja ensi-iltoja. Ne veivät rahat, eivätkä tuottaneet juuri mitään.

Mutta elokuvassa ei ollut kysymys vain rahasta.

– Kyllä me tiesimme tekevämme elokuvassa tärkeää isänmaallista työtä. Sodastahan oli vain kymmenen vuotta.

Linnaa Ranin kutsuu ”maltilliseksi, hiljaiseksi mieheksi, viisaaksi ajattelijaksi”.

– Hän sanoi otoksia nähdessään, että yllättävää kuinka nämä minun kirjoittamani henkilöt alkavat elää. Kirjailijalle sellainen on valtava elämys.

Laineen ohjaamana Tuntematon jatkoi elämäänsä myös valkokankaan ulkopuolella.

– Pyynikin kesäteatterissa Laineen ohjaaman Tuntemattoman näki lähes 400 000 ihmistä. Yhtä kesää lukuun ottamatta olin mukana.

Pyynikin esitysten aikana tuli esiin myös Linnan tiukempi puoli.

– Siellä oli pyörivä katsomo. Siinä oli se kohtaus, jossa juhlitaan Lammion korsussa Mannerheimin syntymäpäivää. Sitten tulee Koskela, joka suuttuu kun lauletaan saksalaisia lauluja ja kaataa pöydän. Kohtauksen alla katsomo kääntyi ja me lauloimme saksaksi, kun ”korsu” tuli esiin. Se kesti aika kauan ja ehdotin, että voisimme laulaa siinä
jotain suomalaistakin. Linna sanoi Ei, te laulatte saksaksi, minä haluan kärjistää.

Kärjistäminen tuli esiin myös, kun Ranin esitti Pohjantähdessä pastori Salpakaria.

– Pastori on aikamoisen pirullinen jätkä. Sinisalon kautta Linna lähetti minulle viestin, että kärjistitpä hyvin. Sitä hän halusi: kärjistää henkilöitä ja tilanteita, jotta sanoisi enemmän kuin tavallisilla repliikeillä.

Pyynikillä Ranin kyllästyi puhdasotsaisen Kariluodon rooliin. Hän esitti parina kesänä vaikealuonteista Lammiota (elokuvassa Jussi Jurkka).

– Ei se ollut hyvä liike, minulle kiva, mutta esitykselle huono. Sen paremmin omasta kuin arvostelijoidenkaan mielestä en ollut Lammiona kuin kohtuullinen.

30 vuotta  Laineen jälkeen Rauni Mollberg ohjasi oman Tuntematon-elokuvansa.

– Näyttelijät olivat nuoria, oikean ikäisiä rooleihin. Heillä ei kuitenkaan ollut samanlaista kosketusta siihen aikakauteen, josta elokuva kertoi. Totta kai he tekivät roolinsa hyvin ja parhaansa yrittivät.

Ranin löytää suuren edun siitä, että Laineen elokuva oli mustavalkoinen.

– Se korosti kaiken karuutta, antoi dramaattista syvyyttä ja voimaa. Metsässä oli harmaata tai mustaa, ei vihreää ja tummanruskeaa. Toinen elokuva hävisi kättelyssä, kun se oli väreissä.

– Se teki sen, että veri oli mustaa, ei ketsupin väristä. Pikku detalji.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. 6

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    7. 7

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    8. 8

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    9. 9

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    10. 10

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    2. 2

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    3. 3

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    4. 4

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    5. 5

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää