Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Uusista Putous-hahmoista ei vielä tietoakaan

Putous-tähdet Aku Hirviniemi, Iina Kuustonen, Jussi Vatanen ja Jukka Rasila  paljastivat,  ettei kenenkään sketsihahmo ole vielä edes suunnitteluvaiheessa.
MTV-kanavan lauantai-iltojen ilottelu alkaa jo tammikuussa. 
- Ei ole mitään hajua vielä... kaikki jää nähtäväksi, Karim Z. Yskowitz -hahmollaan viime vuonna voiton vienyt Jussi Vatanen sanoo. 

- Paineitakaan ei ole, koska olen jo kerran voittanut. Voin siis lyödä kisan ihan läskiksi. Muiden on aika näyttää, mihin he pystyvät.

Marja Tyrnillä jo ensimmäisellä kaudella voiton vienyt Aku Hirviniemi alkaa rakentaa hahmoaan ehkä kaikkein varhaisimmassa vaiheessa.

-  Tänään pitäisi mennä kokeilemaan vaatteita, peruukkeja, viiksiä, partoja ja pulisonkeja... teen siis naishahmon, Hirviniemi veisteli eilisessä tilaisuudessa. 

Viime vuonna kisasta ensimmäisenä pudonnut Iina Kuustonen ei myöskään tiedä, mitä aikoo loihtia.
- Kai se idea sitten jostain omasta sairaasta mielikuvituksesta lähtee, Iina toivoo.

Hänen toiveena tosin on se, että hahmo jollain tavalla puhuttelee katsojia.
-   Esimerkiksi Jani-Petterillä halusin puhua koulukiusaamista vastaan, ja monet koululaiset tykkäsivätkin sen vuoksi hahmosta.

Lapset ovat kaikkein vaikein kohderyhmä, ja kaikkein parhaiten heitä on onnistunut ilahduttamaan Riku Niemisen Munamiehen lisäksi hyvinkin yllättävä hahmo: kolmannella tuotantokaudella mukana ollut Jukka Rasilan Sulo-mörkö, joka tippui kisasta ensimmäisenä.

-  Sulolle tuli yhtä paljon fanipostia kuin muille hahmoille yhteensä. Tuli villasukkia, vanttuita ja suklaata... On suuri harmi, että 3–8-vuotiaat eivät pysty äänestämään, sillä siinä tapauksessa hahmoni olisi ollut ykkönen. 

- Sulolle myös tarjottiin ihka ensimmäisenä levytyssopimusta, mutta koska se tippui ensimmäisenä, tämä idea kuopattiin, Rasila paljastaa.
Rasila myöntää, että sketsihahmon rakentaminen on vaikeaa.

- Kun on vuosikausia tehnyt muuallekin kuin Putoukseen näitä sketsihahmoja, niin tuntuu siltä, että on ammentanut koko kikkaboksin, Rasila pohtii.

- Esimerkiksi Studio Julmahuvissa ja Kaverille ei jätetä -ohjelmassa on ollut jo hirveä määrä hahmoja, joita olen värkännyt.

Hän uskoo valmistavansa oman hahmonsa vasta viimeisellä viikolla.

- Lyömme taas Krista Kososen kanssa isot rahat vetoa siitä, kumpi pääsee aiemmin pois kisasta, Rasila naurahtaa.

Putouksen tulevalla kaudella ovat mukana myös Armi Toivanen, Riku Nieminen ja juontaja Jaakko Saariluoma.

Putous alkaa MTV:llä 11. tammikuuta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. 6

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    7. 7

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    4. 4

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    5. 5

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    6. Näytä lisää