Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Paula Vesala raivostui Kelan toimistossa: ”Käsittelijä ei tajunnut mitään"

Kelaraivo
Raskaana ollut laulajatar kertoo joutuneensa tekemään kaikkensa äitiyspäivärahansa puolesta.
Euroopan parlamentin jäsenen Tarja Cronbergin kirjoitus Helsingin Sanomissa sai Paula Vesalan avautumaan omasta kokemuksestaan Kelassa.

Cronberg kirjoitti: ”Jos Suomi haluaa siirtyä luovaan talouteen, taiteilijoiden toimeentuloon on saatava ratkaisu. On poliittinen valinta jättää asia hoitamatta. Taidetta pitää ja kannattaa suosia. On kummallista, ettei uskallusta tälle ole. Kyse on samalla kulttuurimme ja kielemme tukemisesta.”

Vesalan toimeentuloon oli tulla stoppi, kun hän kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa meni Kelaan selvittelemään, kuinka muusikon äitiyspäiväraha pitää maksaa.

Vesalan mukaan Kela oli laskenut päivärahat väärin, eikä virkailijan käytöskään miellyttänyt.

”... olivat (Kelassa) laskeneet mielivaltaisesti ihan päin mäntyä (koska käsittelijä ei tajunnut mitään ohjeista jotka koskivat palkka-, tekijänoikeus- ja esim. rojaltitulojen eroja ja huomioonottamisia), ja vielä v***t päälle, että valita vaan, käsittelyaika puoli vuotta, kyllä näillä tuloilla on varaa odottaa” Vesala kirjoitti Facebook-sivullaan tänään.

Vesala kertoo, että onnekseen hän on arkistoinut kaikki paperinsa, ja tilanne työelämässä on ollut hyvä. Keikkailemattomien kollegojensa tilannetta hän pitää suorastaan ankeana.

Vesala toteaa lopuksi, että hän ei poistunut Kelan Vuosaaren toimistosta, ennen kuin virheet oli korjattu.

”Näytin ihan juurta jaksaen virkailijalle paperille piirtämällä että a, b, c, näin, näin, näin. Mitenkähän vähemmän nörtit kollegat pärjäävät kaiken tämän summittaisen mielivallan kanssa, en tiedä”, Vesala pohti lopuksi.

Lue tästä Paula Vesalan avautuminen Facebookissa.

Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä Seiska.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    8. 8

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    9. 9

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    10. 10

      Seksuaaliterapeutti: Nämä 8 merkkiä kertovat siitä, että suhteenne ei toimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. Näytä lisää