Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Onko kestävä parisuhde enää mahdollinen?

tv-tärpit
A2: Ero-ilta pohtii, olemmeko siirtyneet ketjutettujen suhteiden elämäntapaan.
A2: Ero-ilta, TV2 klo 21.00
Harkitsetko sinäkin avioeroa? Aika moni suomalainen tekee niin, sillä jo lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. A2: Ero-illassa käydään läpi kaikkea mahdollista eroamiseen liittyvää: avioeroja, avoeroja, erovanhemmuutta ja erolapsia. Kiperiä kysymyksiä on paljon. Miltä tuntuu, kun joutuu eron jälkeen eroon myös omasta lapsestaan, tai miltä tuntuu lapsesta, jos hänen kotoa lähtenyt vanhempansa ei enää ilmesty tapaamisiin? Myös parisuhteen rajoista keskustellaan: onko mahdollista, että suhde kestää jatkuvaa riitelyä tai pettämistä? Ja vaikka seksi ei toimi, voiko suhde silti toimia?

Tuttuun tapaan A2:n keskusteluiltaan on kutsuttu liuta kiinnostavia studiokeskustelijoita. Mukana ovat muun muassa Claudia Eve, joka on suurperheen yksinhuoltaja, kansanedustajat Juho Eerola ja Kristiina Salonen, Isät lasten asialla -yhdistyksen puheenjohtaja Juha Järä, psykologi Helinä Häkkänen-Nyholm, vuoden pappi Pekka Puukko, lastenvalvoja Teija Virtanen sekä dosentti Matti Rimpelä.

Blogistania: Lihastohtori, TV2 klo 19.30
Juha Hulmi jakaa Lihastohtori-blogissaan tietoa lihaksista ja niiden kasvattamisesta. Hulmi tietää mistä kirjoittaa, sillä päivätyönään hän tutkii lihassairauksia Jyväskylän yliopistossa.

Rankka päivä, Fox klo 21.55
Jännitysdraamassa William Fosterilla (Michael Douglas) palaa aamuruuhkassa pinna lopullisesti, ja hän lähtee väkivaltaiselle reissulle ympäri Los Angelesia.

Elävä arkisto: Martat, Teema klo 21.55

Teeman illassa nähdään kaksi ohjelmaa Martoista. Ensin Marttojen toimia (1941) esittelee, kuinka sodanaikaisilla Martta-kursseilla opetettiin kaikki teurastuksesta saippuankeittoon ja olkipatjojen kunnostuksesta hautausmaan hoitoon. Kello 22.45 nähdään vielä Arkistovieraana: Anne Lempinen, jossa Marttaliiton järjestöpäällikkö kertoo marttojen toimintaperiaatteista ennen ja nykypäivänä.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää