Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Suomen suurimmat YouTube-hitit 2013 julki - oletko nähnyt?

Suomen katsotuimmat YouTube-videot vuonna 2013 on pantu järjestykseen. Kuinka moni näistä on sinulle tuttu?
Googlen toimialajohtaja Jonna Toikka kertoo, että suomalaiset ovat väkilukuun suhteutettuna yksi YouTuben suurimmista käyttäjäryhmistä. YouTube tavoittaa peräti yli 70 prosenttia suomalaisista.

Katsotuin ei-musiikkivideo Suomessa oli norjalaisen tuottajan Kenneth Haakonsenin julkaisema versio Harlem Shake -tanssista. Harlem Shake -meemi eli netti-ilmiö sai alkunsa australialaisista teineistä, jotka innnostuivat eräästä videobloggarin videon kohtauksesta. Kaikilla videoilla tanssitaan newyorkilaisen Baauerin tekemän Harlem Shake -kappaleen tahtiin. 

Katsotuimpien videoiden listalla hyvin sijoittuivat Justimusfilms ja Papananaama, jotka ovat esimerkkejä nousevista suomalaisista itsenäisistä tekijöistä. 

- Suomalaiset ovat innokkaita sisällöntuottajia, joiden osaaminen lisääntyy huikealla vauhdilla. Suurin osa suomalaisesta sisällöstä on tehty suomen kielellä, mikä osaltaan toki rajoittaa leviämistä. Toisaalta suomalaiset katsovat paljon suomenkielistä sisältöä. Tämä näkyy myös katsotuimpien musiikkivideoiden listalla. Seitsemässä videossa kymmenestä lauletaan suomeksi, kommentoi Toikka.
 
Katsotuimpien suomalaisten musiikkivideoiden listasta voi päätellä että suosituin musiikkityyli Suomessa on selkeästi rap.  Suomen katsotuin YouTube-musiikkivideo oli Cheekin Timantit on ikuisia. Toiseksi eniten katsojia oli Psyn Gentlemanilla ja kolmanneksi Cheekin ja Jukka Pojan Jossulla. Vuosi 2013 oli siis selvästi Cheekin musiikkivideomaailmassa.

Maailmalla katsotuin oli norjalaisen koomikkoryhmän Ylviksen The Fox -mainosvideo.
 
Tässä ne ovat! Suomen vuoden katsotuimpien YouTube-independent-videoiden top-kymppi!

1. Kenneth Haakonsen: Harlem Shake (original army edition)

http://www.youtube.com/watch?v=4hpEnLtqUDg

2. Justimusfilms: Kuinka selvitä erosta?

http://www.youtube.com/watch?v=6JprXryUBg8

3. Raul Radulescu: Photoshop makes anything possible

http://www.youtube.com/watch?v=cPnfjwKfkSk

4. Papananaama: Suomen kielen junttius

http://www.youtube.com/watch?v=GIxKfXKGBGU

5. MisterEpicMann: How Animals Eat Their Food

http://www.youtube.com/watch?v=qnydFmqHuVo

6. Hadouken: PEOPLE ARE AWESOME 2013 (Hadouken! - Levitate)

http://www.youtube.com/watch?v=A6XUVjK9W4o

7. PewDiePie: A Funny Montage

http://www.youtube.com/watch?v=gRyPjRrjS34

8. Christina Gjertsen: 18 year old IFBB bikini fitness athlete Lone Norås

http://www.youtube.com/watch?v=negAzx-M_yI

9. Alain Leroux: Emotional baby! Too cute!

http://www.youtube.com/watch?v=nIsCs9_-LP8

10. Justimusfilms: Mitä #2

http://www.youtube.com/watch?v=Q2Gn-mWiYBM

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää