Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

3 syytä, miksi Depeche Mode on niin menestynyt

Hauska, riipaiseva ja ristiriitainen - ja hyvävoimainen. Eilen Suomessa konsertoineen Depeche Moden suosion syyt on helppo löytää.
Depeche Mode kiertää maailman areenoita jo neljännellä vuosikymmenellä. 1980-luvun aikalaisista vain U2 ja Metallica ovat isompia nimiä, muut saavat tyytyä pienempiin esiintymispaikkoihin tai nostalgia-kiertueisiin.
Jos ylipäänsä ovat enää edes olemassa.

Viimeksi viereltä hajosi komean, monin tavoin vastaavan uran "fiksuna" ja "kunnianhimoisena" kestosuosikkina tehnyt amerikkalaisyhtye R.E.M.
IS katsoi Depeche Moden eilisen konsertin ja arvioi kolme syytä menestykseen.

1. Ikääntyminen ei ole vamma

Depeche Mode perustettiin vuonna 1980. Laulaja Dave Gahan on 51-vuotias. Vuodet eivät ole rasite. Kukaan bändin ja Gahanin Areenassa nähnyt ei taatusti mainitse keikasta kertoessaan sanaa "kehäraakki".
Se on varmasti yleisölle mieluista, sillä valtaosa Areenalle saapuneista näytti yhtyeen kanssa samaan tahtiin ikääntyneiltä. Mikäs sen mukavampaa kuin nähdä vanha sankari voimissaan, yhä pystyvänä uusiin urotekoihin!
Gahan, Martin L. Gore ja Andy Fletcher ovat ehkäpä paremmassa kunnossa kuin koskaan - niin esiintyjinä kuin ilmeisen fanaattisina kuntoilijoina. Gahan ja Gore laulavat vahvasti ja koko yhtye kaksine apumuusikkoineen esiintyy innokkaasti kuin olisi vasta päässyt ensimmäiselle kiertueelleen.

2. Visuaalisuus lumoaa

Depeche Moden pääasiassa mustavalkoiseen sekä mustaan ja punaiseen perustuva värimaailma ja selkeä graafinen muotokieli ovat säilyneet lähes muuttumattomina 1980-luvulta lähtien.

Kehittynyt show-teknologia mahdollistaa, että "bändin viidennen jäsenen", elokuvaohjaaja-valokuvaaja Anton Corbijnin visuaalisista tehosteista saadaan keikalla enemmän irti. Ja vaikka Depeche Mode on musiikillisesti ja tunnelmaltaan tummanpuhuva, Corbijnin filmeissä on usein myös huumoria. Välillä taustalla nähdään koiria poseeraamassa rocktähtien tavoin. Tai rocktähdet vasara- tai hitsaushommissa.

3. Hittejä on tarpeeksi

Ilman hittejä jääneet aikalaiset esiintyvät pienissä paikoissa, mutta Depeche Mode saa valita 20 biisin keikkasetin isoilla areenoilla niin, että puolet biiseistä on "pakollisia". Ilman niiden kuulemista yleisö ei lähtisi tyytyväisenä kotiin.
Depeche Moden suosion tärkeä tekijä on se, että bändi vaikuttaa myös itse innostuvan klassikkobiiseistään, Enjoy The Silencestä tai Black Celebrationista.
Niiden vastapainoksi ohjelmistoon mahtuu uusia kappaleita, vähän unohtuneita harvinaisempia kappaleita ja Goren soolo-osuus.
Ne kaikki ovat keikalla paikkansa ansainneet, sillä toisiaan täydentävistä ristiriitaisuuksista Depeche Mode koostuu. Bluesista ja konepopista, melankoliasta ja huumorista - katsotaan vaikkapa Goren esiintymistarpeistoa, johon mahtuvat perinnemiehen puoliakustinen Gretsch-kitara ja kiiltävät, ties mihin marginaaliseksuaalisuuteen viittaavat asut sulassa sovussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    3. 3

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    3. 3

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. Näytä lisää