Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Mitkä ovat Krista Kososen ja Jussi Vatasen omat Putous-sketsihahmosuosikit?

TV-LEHTI
Lauantaina käynnistyy jo viides Putous-kausi ja sketsihahmokilpailu.
MTV3:n suoraa viihdeohjelmaa jatketaan viime vuodesta tutulla miehityksellä. Krista Kososen ja Jussi Vatasen lisäksi mukana ovat siis Aku Hirviniemi, Iina Kuustonen, Riku Nieminen, Jukka Rasila, Jaakko Saariluoma ja Armi Toivanen.

Putouksen Vuoden sketsihahmo -kilpailun piti alun perin olla parodia Popstarsin ja Idolsin tyyppisistä kilpailuista ja vain yksi pieni osio kokonaisuudessa. Nykyään se dominoi koko ohjelmaa.

- Kansalle sitä, mitä kansa haluaa. Ei tässä nyt voi ruveta vikisemään, että ”miksi ne eivät halua enempää näitä meidän älykkäästi kirjoitettuja sketsejämme”. Ja hahmothan ovat hauskoja! Itsekin muistan, kuinka lapsena viikonloppuisin odotin Pulttiboisia, Krista sanoo.

Minkälainen sitten on hyvä sketsihahmo?

- Hyvä ja tarttuva hokema pitää olla. Se on kaikista tärkein, Krista miettii.

- Birger Borgilla oli ensimmäisellä kaudella loistava hokema, sillä hän vastasi kaikkeen ”Siehän sen tiiät!”. Se on nerokas, mitä tahansa kysytäänkin, hän kehuu.

- Ja joku oivallus pitää olla. Joku tuttu asia on vaikkapa käännetty päälaelleen tai nyrjäytetty jotenkin. Ja kyllä minua naurattaa sellainen komiikkaa, jonka itse tunnistaa ja johon pystyy samastumaan, Jussi sanoo.

Tuotannollisista syistä hahmon pitää olla ulkoisesti valmis jo reilu kuukausi ennen ohjelman alkua. Aina se ei silti ole ehtinyt kehittyä ihan timanttiseksi ennen ensi-iltaansa.

- Kerran kävi kyllä niin, että kehittelin jotain läjään aika hätäisesti, Jussi tunnustaa.

- Onko kyseessä lempihahmoni Kari ”Köli” Rautiainen? Krista kiinnostuu.

- Ei mainita nimiä! Jussi hätääntyy.

Mutta Rautiainen oli siis mies Kristan makuun?

- Varamies oli ehdottomasti seksikkäin sketsihahmo, vaikkei hän oikein saanutkaan suosiota. Ja Samppa Linna on jotenkin sietämättömän ihana. Ja ihana, liikuttava Kete Rahkonen: jotenkin ne sieraimet ja koteloituneet viisaudenhampaat! Nuo hahmot ovat ihan lemppareitani, Krista paljastaa.

- Mutta Marja Tyrni oli ihan sietämätön!

Jussia taas puhutteli Juri Kakka.

- Hissu (Hietalahti) ajoi sen kanssa jossain vaiheessa vähän kiville, mutta hahmo huvittaa minua suuresti. Kannattaa käydä YouTubesta katsomassa toroppalalainen ruttokansantanssi, Jussi suosittelee.

Yksi Putouksen hauskimmista sketseistä on hänen mielestään ollut Harjakaisen ja Mikko Zetterbergin sanaselitystehtävä.

- Se on ihan järjettömän hieno! Todella hauska!

- Ne olivat niin vastakkaiset persoonat ja vähän niin kuin inhosivat toisiaan. Ristiin meni koko ajan, Krista nyökyttelee.

- Se on hauskaa noitten hahmojen kanssa, kun ne ystävystyvät ja niiden välille kehittyy suhteita, hän hymyilee.

Omista hahmoista Kristan suosikki on Mikko Zetterberg, Jussin taas Karim Z. Yskowicz.

Ja sitten ovat ne hahmot, joiden esittäminen on syystä tai toisesta työlästä.

- Mr. Mallorca oli todella haastava omassa hallitussa kielenkäytössään. Oli todella hankalaa improvisoida, kun hänellä oli aina joku kiertoilmaus asioille. Repliikit piti kirjoittaa etukäteen ja hakata päähän ulkoa, Jussi muistelee.

Krista myöntää puutuneensa Raisa Reikänaamaan.

- Kyllähän se nyt oli aika yhden idean hahmo. Viime vuonna alkoi kyllä myös jossain vaiheessa uuvuttaa se Krisun ”Ristus mikä reissu!”. Ainahan hahmoonsa jossain vaiheessa väsyy, mutta aina niitä silti jotenkin rakastaa, hän sanoo.

Sketsihahmokilpailun voittajaa äänestetään kiihkeästi kotikatsomoissa, mutta näyttelijät vakuuttavat, että tulos on heille samantekevä eikä kulisseissa kilpailla.

- Minulla ei ole sitten niin minkäänlaista voitontahtoa. Putoan aina kolmantena tai neljäntenä. Tuottaja juuri sanoi, että tuleva hahmonikin on varma vitonen, Krista virnistää.

-  Ei se kilpaileminen tai voittaminen ole tärkeää, mutta se on siistiä, että kilpailun edetessä viikkotehtävät kasvavat. Paikalle tulee poikakuoroa, orkesteria ja vierailevaa artistia. Niiden kanssa on hienoa päästä lavalle tekemään, ei sitä voi kieltää, Jussi sanoo.

Viime vuonna Jussi voitti Karimillaan Vuoden sketsihahmo -kilpailun.

- No en tiedä mitä se merkitsi. Ehkä sitä, että hahmoa pääsi esittämään Putous-kauden jälkeenkin, ja viime vuoden aikataulut menivät vähän uusiksi. Mutta ei se millään tavalla haitannut, sillä Karimia on kiva esittää, ja ihmiset pitävät hahmosta: vastaanotto on ollut todella lämmin, ja olen tavannut todella mielettömiä tyyppejä. Se on inspiroivaa ja mielenkiintoista, Jussi kehuu.

Lue lisää Putouksesta uudesta IS Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Suomalaistähti Jouko Ahola näyttelee Viikingit-uutuussarjassa.
  • Matthew McConaughey ja Woody Harrelson näyttelevät etsiviä uutuussarjassa - lue haastattelu!
  • Satuhäät palaa: parit entistä nuorempia.
  • Mukana lisäksi 61 kanavan ohjelmatiedot, tv-viikon kaikkien elokuvien arviot ja kahdeksan sivun muhkea ristikkoextra!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    9. 9

      Patrik Laineelle tuplakunniaa Urheilugaalassa – väläytti huumorintajuaan videotervehdyksessä

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    4. 4

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    5. 5

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    6. Näytä lisää