Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko hääohjelman sääpäpäpääpä-parin? Näin heillä menee nyt

Rakastunut pari
Annukka Blom-Ruohisto ja Janne Ruohisto menivät naimisiin Kuninkaallisten häiden suorassa lähetyksessä viime vuoden kesäkuussa. Mitä heille kuuluu nyt?
Häät on tanssittu, mutta Annukka Blom-Ruohisto kertoo, että samoilla asetuksilla mennään edelleen.

- Meillä on monta omaa hassua juttua. Leikittely ja hellyys ovat aina olleet iso osa arkea, Annukka nauraa IS:lle.

Pari oli ohjelmassa silminnähden rakastunut, ja Janne Ruohisto kertoi elämäntehtäväkseen Annukan hurmaamisen. Ohjelmaa varten kuvatulla videolla pariskunta kertoi, kuinka heille tulee kiistaa ainoastaan yhdestä asiasta: kumpi on ihanampi. Sä – ei vaan säpä!

Kinastelu päättyy siihen, että pariskunta laulaa muumitunnuksen eli Käy muumilaaksoon -kappaleen tahtiin ”Sääpäpäpääpä..”

Annukalla ja Jannella on ehtinyt olla arkea jo mukavasti, sillä he olivat asuneet yhdessä jo pari vuotta ennen naimisiinmenoa. Silti heille sanottiin monta kertaa, että kyllä se karu arki tulee heidänkin suhteeseensa. Eipä ole tullut.

- Meillä on Jannen kanssa sellainen ajatus, että parisuhdetta pitää vaalia. Ei se itsestään mene.

Pariskunnan yksi salaisuus ovat treffi-illat.

- Joka viikko meillä on treffit. Eilen olimme leffassa, Annukka kertoo.

Parin treffi-iltojen ei välttämättä tarvitse olla mitään suureellista. Tavallinen tiistai kotonakin voi muodostua ihanaksi yhteiseksi hetkeksi.

- Olemme käyneet museoissa, luistelemassa tai vain pitkillä kävelyillä. Jos aikataulut eivät anna myöden, voimme olla vain rennosti kotona. Pääasia, että olemme yhdessä ja läsnä toisillemme.

Annukka perusti Onnellisuusopiston vuonna 2010 ja toimii sen kouluttajana ja ohjaajana. Kuten omassa parisuhteessakin, Annukalla on työssään voimakas kutsumus auttaa ihmisiä olemaan onnellisia ja nauttimaan elämästään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    7. 7

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    3. 3

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää