Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Satuhäät: Ensitapaaminen parkkipaikalla johti avioliittoon

Satuhäiden maanantain jakson pariskunta tapasi ensi kertaa parkkipaikalla.
Hanna Hoffrén, 26, sai syksyllä 2012 uudeksi naapurikseen Niko Hyvärisen, 23. Hanna ja Niko näkivät toisensa ensi kertaa kotipiirinsä parkkipaikalla kun Niko muutti Hannan naapuriin. Reilut puolitoista vuotta myöhemmin vietettiin pariskunnan häitä Kiihtelysvaaran kirkossa sadan juhlavieraan kera.

- Silloin ihan ekan kerran kun sen näin, olin itse just lähössä ajamaan pois parkkipaikalta. Tiesin, että joku on muuttanut siihen, mutten vielä tiennyt kuka. Ajettiin vastakkain Nikon kanssa. Sitten meinasin kirjaimellisesti ajaa lämmitystolppaan, Hanna muisteli illan Satuhäät-sarjan jaksossa ensikohtaamistaan tulevan sulhasensa kanssa.

Ensikohtaaminen johti ystävystymiseen, joka joitakin kuukausia myöhemmin syveni seurusteluksi. Ensitapaamisen ja ensimmäisten yhteisten elokuvailtojen aikana Hanna oli kuitenkin vielä varattu nainen. Suhde päättyi ja Hanna ja Nikon romanssi sai tuulta alleen.

Hanna sai kunnian olla aloitteentekijä.

- Silleen en edes uskaltanut miettiäkään, että jos möläyttäis, että ruvetaan pitämään kenkiä samassa eteisessä, hiljaisen oloinen Niko kertoi ohjelmassa.

Lähtölaukauksen suhteelle antoi tekstiviesti.

- Laitoin tekstiviestin, että olen ihastunut sinuun, Hanna paljasti.

Lopulta Niko kosi Hannaa romanttisesti polvillaan veden äärellä. Kosinta aiheutti tulevalle sulhaselle melkoisen stressin.

- Piti melkein Googlesta lähteä katsomaan, miten se tehdään, Niko kertoi ohjelmassa.

Hanna vastasi kosintaan myöntävästi ja häitä vietettiin viime heinäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. 6

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    7. 7

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    8. 8

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    4. 4

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. Näytä lisää