Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Annika Metsäketo vei turkkilaisen miehensä Lapin pakkasiin

Pyhä Winter Unplugged
- Lappi on todella eri maailma. Ihmeellinen! Baris Kirkgözin hehkutti.
Radio Novan pitkäaikainen juontaja Annika Metsäketo vei tuoreen aviomiehensä, turkkilaisen Baris Kirkgözinin Lapin pakkasten keskelle Pyhä Winter Unplugged musiikkitapahtumaan viikonlopuksi.

Välillä oli aikaa käydä tervehtimässä poroja ja osallistua porosafarille Kopara poropuistossa.

Lämpimiin keleihin tottunut mies ei ollut moksiskaan kovista pakkasista vaan naureskeli Metsäkedon hiuksiin kerääntyneestä jäähileestä.  Kun on tarpeeksi vaatetta päällä, ei palella.

Erityisesti poromiesten poronnahasta tehdyt vaatteet herättivät kunnioitusta. Kirkgözin pitää kaikesta alkukantaisesta.

- Lappi on todella eri maailma. Ihmeellinen! Ilmat ovat kylmät mutta maisema on kuin postikortista. Ilma on puhdasta ja raikasta, Kirkgözin ihasteli Pyhätunturilla.

Perjantai-iltana Kirkgözin oli ensimmäistä kertaa elämässään kunnolla saunomassa.  Joka kerta kun vettä heitettiin kiukaalle, ’tuli’ iski niskaan ja hengitys vaikeutui. Hän ehdotti vaimolleen suomalaista perinnettä eli saunasta lumeen menoa.  Niinpä pariskunta kieriskeli pihalla lumessa ja olo helpottui.

Metsäketo ja Kirkgözin tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa jo vuonna 1995 Turkin Alanyassa.  Annika jatkoi vuosittaisia matkojaan Turkkiin mutta meni 16 vuotta ennen kuin he tapasivat toisensa uudestaan Istanbulissa. Siitä rakkaus pikku hiljaa lähti.

Viime syksyn häiden ja naimisiinmenon myötä aviomiehen Suomeen matkustaminen helpottui. Kun ennen piti täyttää noin 36 erilaista paperia viisumia varten, nyt riittää enää kaksi.

- Miksi rakastan Annikaa? Ajattelemme samalla tavalla. Olemme sielun ystäviä. Emme painosta tai kyttää toisiamme. Nauramme paljon yhdessä ja ennen kaikkea kunnioitamme toisiamme paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää