Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Pitkän linjan näyttelijä kaipaa vereviä rooleja - "Nykysarjat ovat aneemisia!"

Kritiikkiä
Juuri 70-vuotispäiviään viettänyt Eeva-Maija Haukinen soimaa suomalaista tv-kulttuuria.
70 vuotta maanantaina täyttänyt, muun muassa Kotikadussa näytellyt Eeva-Maija Haukinen kritisoi nykyisiä tv-sarjoja.

- Ne ovat aneemisia: niissä kuvataan 30–40-vuotiaita toimistoissa. Ei näytetä enää vereviä hahmoja, jotka tekevät työtä käsillään, kommentoi Haukinen.

Elokuvassa Lupaus Haukinen näytteli mielestään yhden verevimmistä ensimmäisistä kohtauksistaan draamassa.

- Pesin juuriharjalla verta lankkupöydältä. Aluksi läimäytin rätin pöytään, niin että lensi, hän kuvailee ja havainnollistaa kahvipöydässä samalla, miten harja liikkui.

Lisäksi hänen mielestään monet lahjakkaat näyttelijät, jotka ovat hedelmällisimmillään, jäävät katveeseen.

- Kun Suomessa keksitään joku, hänet ihan ryöstöviljellään. Hänen täytyy olla jokaisessa viihdeohjelmassa. Muut eivät sitten pääsekään esille. Maakunnissa on esimerkiksi lahjakkaita, loistavia näyttelijöitä, joista suuri yleisö ei tiedä mitään.

Näyttelijä arvostaa eurooppalaista, humanistista maailmankuvaa, jonka perustana hän pitää kristinuskoa, antiikin demokratiaa ja Rooman lakia.

- On harmillista, että nykyään on trendikästä olla kirkkoa vastaan ja erota siitä. Länsimainen sivistys, lähimmäisenrakkaus ja ihmisarvo ovat Jeesukselta ja kristinuskosta peräisin. Vapaa-ajattelijat pitävät oikeudenmukaista järjestystämme itsestään selvänä. Totuushan on, että ilman kristinuskoa tätä kaikkea ei olisi, Haukinen perustelee.

- On pöyristyttävää, että kouluissa aiotaan vähentää uskonnon ja historian tunteja tai tehdä niistä valinnaisia keskenään, hän jatkaa yhteiskunnan epäkohtien listaamista.

Haukinen kyseenalaistaa uskonnon ja historian merkityksen vähenemisen lisäksi myös globalisaation ja ”oman onnensa seppä” -ideologian.

- Tätä menoa Suomesta tulee takapajula – ihan tunkio! Kohta ihmisillä ei ole eettistä selkärankaa eikä kulttuurista sivistystä – heistä tulee hölmöläisiä. Jos seimenlapsi kielletään, myös joulupukki ja tontutkin irrationaalisina satuolentoina pitäisi poistaa koulujen joulujuhlista, tuohtunut Haukinen julistaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Ampujaa jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    6. 6

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Ampujaa jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    6. Näytä lisää