Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Sani rankasta viime vuodestaan: Tapahtui surullisia asioita

kova vuosi 2013
IS:n haastattelussa laulaja Sani kertoo, ettei olisi voinut hoitaa talouttaan pelkällä äitiyspäivärahalla.
Laulaja Sani eli Saija Aartela ei edes yritä kieltää sitä: vuosi 2013 oli rankanpuoleinen.

- 2013 ei ollut ollenkaan minun vuoteni. Tapahtui useita sairastumisia ja menetyksiä, surullisiakin asioita. Sellaisia itsestä riippumattomia. Olin loppuvuodesta hieman väsynyt, kun mietin näitä asioita, 42-vuotias laulaja tunnustaa.

Paraikaa työn alla on uusi sooloalbumi, josta on julkaistu ensimmäinen single, Versoava juuri. Sani kertoo pystyvänsä samaistumaan Topi Salmen sanoittamaan alakuloiseen kappaleeseen täysin.

"Olen metsä ilman puita, eksyksissä vailla muita, ovikello jota kukaan ei soita. Olen ruumis ilman luita, laiva jota kukaan uita ei maailmalla pitkin ulapoita", hän laulaa.

- Kun kuulin tämän, ymmärsin, että tämähän kertoo minun fiiliksistäni tällä hetkellä, Sani sanoo.

Sanin mielestä kappaleen video on myös onnistunut välittämään hänen tuntemuksensa.

- Siinä on ehkä vähän väsyneen näköinen nainen metsässä, mutta mitä sitä peittämään, hän hymähtää.

Sai esikoisen kolme vuotta sitten

Edellinen sooloalbumi Pedon kynnet ilmestyi seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeiset vuodet Sani on keikkaillut ilman lomaa Aikakoneen ja eri kokoonpanojen kanssa, tehnyt musiikkia, näytellyt kesäteattereissa ja, suurimpana elämänmuutoksena, saanut kolme vuotta sitten esikoistyttären.

Lapsi on Sanin elämän tärkein asia, mutta jatkuva, epäsäännöllinen keikkatyö ja tyttären hoitaminen on vaatinut veronsa.

- Kyllähän se tuo oman raskautensa, kun tulee keikalta aamuviideltä, ja parin tunnin päästä on jo aamutoimissa. Mutta pelkällä äitiyspäivärahalla en olisi pystynyt hoitamaan talouttani.

"Lapsi pitää vanhemmat yhteydessä"

Sanin omat vanhemmat ovat olleet kullanarvoinen tuki. Toki lapsen isäkin, näyttelijä Turkka Mastomäki osallistuu hoitamiseen, mutta Sani ei halua puhua asiasta enempää.

- Kyllä, meillä on yhteinen talo. Ja lapsi pitää vanhemmat väkisinkin yhteydessä, hän tyytyy sanomaan.

Sani kertoo, että hänen lähipiirissään on sattunut ja tapahtunut ehkä liikaakin viime vuoden aikana. Sooloalbumin työstäminen tuli juuri oikeaan saumaan, sillä vaikeina hetkinä hän turvautuu aina musiikkiin.

Pitää välillä käydä pimeässä, että näkee valon. Nyt olen pirteä kuin pieni eläin ja toivon, että 2014 on parempi vuosi.

Aikakone edelleen voimissa

Sani tekee musiikkia edelleen aktiivisesti myös Aikakoneen riveissä. 1990-luvun suosikkiyhtye oli tauolla muutaman vuoden, mutta aktivoitui vuonna 2008.

Laulaja hyväksyy sen, että hänet tullaan aina yhdistämään Aikakoneeseen.

- Tulen kulkemaan Aikakone selässä hautaan asti. Vaikka tekisin kuinka omia soolohommia, minun on aina myös keikalla kunnioitettava yleisöä. Jos he haluavat sen Keltainen-kappaleen, niin kyllä se sieltä lauletaan.
90-luvun villejä vuosia hän ei sen sijaan kaipaa.

Me saimme ihan kaiken silloin 1990-luvulla. Itäkeskuksen hysteriat, Citymarketin 300 metrin nimmarijonot. Se on nähty.

Sanin sooloalbumi ilmestyy syksyllä 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. 6

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. Näytä lisää