Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Estellen synttärit sunnuntaina - katso kuvat suloisen prinsessan kahdesta ensimmäisestä vuodesta

Sydänten prinsessa
Sunnuntaina kaksi vuotta täyttävä prinsessa Estelle on valloittanut Ruotsin kansan.
Kun 23. helmikuuta kaksi vuotta täyttävä Ruotsin prinsessa
Estelle syntyi, maan kansalaiset olivat haltioissaan. Ruotsalaiset iloitsivat tulevasta kruununperijästä, mutta myös siitä, että kruununprinsessa Victoria ja hänen miehensä prinssi Daniel saivat esikoisensa.

Avioliittoon solmimisensa jälkeen Victoria ja Daniel olivat monesti sanoneet toivovansa perheenlisäystä.
Raskaus ei estänyt kruununprinsessaa tekemästä töitä, ja ollessaan aivan viimeisillään kaksi vuotta sitten hän jopa jaksoi osallistua hyvän ystävänsä lounastilaisuuteen. Ruotsin kuningaspari oli nimittäin kutsunut silloin vielä tasavallan presidenttinä istuneen
Tarja Halosen ja tämän aviomiehen, professori
Pentti Arajärven Tukholman linnaan viimeiselle niin sanotulle viralliselle vierailulle.
Tuosta tapaamisesta ei mennyt kuin pari päivää ja kruununprinsessa synnytti esikoisensa.

Kun pikkuprinsessa syntyi, hänen vanhempansa ottivat modernisti vanhempainvapaata ja keskittyivät lapseensa. He halusivat olla keskenään pienokaisensa kanssa, mutta hieman vartuttuaan Estelle ilmestyi julkisuuteen. Virallisten ristiäiskuvien jälkeen kruununprinsessa Victoria nähtiin usein lykkimässä lastenvaunuja perheen Haga-linnan lähistön puistossa. Victoria esitteli mielellään muille puistossa kävelijöille vaunuissa nukkuvaa Estelleä.

Oppiessaan kävelemään Estellen nähtiin taapertavan äitinsä ja isänsä kanssa samaisessa puistossa, ja lehdet julkaisivat muun muassa kuvia, jossa onnelliset vanhemmat vetivät Estellä talvella pulkassa.

Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa ovat todenneet, kuinka hienoa isovanhemmuus on. Silvia on kertonut myös mielellään hoitavansa tyttärentytärtään.
Estellen tuominen julkisuuteen on varmasti osa hänen tulevaa koulutustaan. Kruununprinsessa Victoria antoi äskettäin haastattelun saksalaiselle Frankfurter Algemeine -lehdelle. Tuossa haastattelussa Victoria kertoi oppineensa sen, millaista on elää suurten odotusten alla samoin kuin elää jatkuvasti julkisuudessa. Prinsessa Victorian elämähän muuttui sinä hetkenä, kun Ruotsissa tehtiin lakimuutos, jossa nainen voi periä kruunun.

- Estellen tulee tottua siihen, että hän on julkisuuden henkilö. Toivon, että voimme mieheni kanssa taata hänelle turvallisen ja rakkaudentäyteisen kasvatuksen, Victoria sanoi haastattelussa.

Victoria on itse hallinnut julkisuuden kaikkien vuosien aikana erittäin hyvin. Hän aikoo kasvattaa tyttärensä niin, ettei tämä esimerkiksi hermostu kuninkaallisia seuraaviin valokuvaajiin tai tykkää huonoa jostakin lehtikirjoituksista.

- Uskon kaiken sujuvan luonnostaan. Hänen on opittava käsittelemään se tilanne (julkisuus) ja elää sen kanssa. Toivon meidän voivan antaa hänelle turvallisuutta ja rakkautta niin, että hän saa parhaan mahdollisen alun ja vakaan perustan elämälleen. Toivon, että hänestä tulee tyttö, henkilö, joka on tietoinen kaikesta ja näkee asiat siten kun ne ovat, Victoria sanoi.
Kun Estelle ilmestyy vanhempiensa kanssa julkiseen tilaisuuteen, hän menee täysin estoitta ihmisten joukkoon. Vaikuttaa siltä, että Estellestä tulee vähintään yhtä suosittu kuin hänen äitinsä, kruununprinsessa Victoria on ollut kaikki vuodet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      IS seurasi sprintin karsintaa – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    8. 8

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. Näytä lisää