Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Miley puolustaa lyhytkasvuisia tanssijoita show'ssaan: "Saamme heidät tuntemaan itsensä seksikkäiksi"

Kiista
Raisuista esiintymisistään tunnettu Miley Cyrus puolustautuu kriitikoita vastaan.
Miley Cyrusin kiertue on herättänyt huomiota tähden vähillä vaatteilla. Vähäpukeisuus on lähinnä nostattanut kulmia, mutta Mileyn kanssa lavalla tanssivat lyhytkasvuiset tanssijat puolestaan ovat herättäneet suoranaista paheksuntaa.

Monien mielestä Miley ei käytä tanssijoita heidän taitojensa vaan pituutensa vuoksi.

Miley puolustautui MSNBC:n Ronan Farrow'n haastattelussa.

- Teemme heidän olonsa seksikkääksi ja kauniiksi, Miley sanoo.

Keskustelussa puhe kääntyi yhteen tiettyyn tanssijaan.

- Me nostelemme häntä ilmaan ja pyrimme saamaan hänet tuntemaan olonsa mahdollisimman seksikkääksi. Hän on oikeasti myös hyvä tanssija. He vain tanssivat ja ovat siinä mahtavia ihan itse, en kerro heille kuinka heidän tulisi olla.

Kritiikit ovat kaikuneet myös Mileyn korviin. Tähti kertoo, että häntä on haukuttu asian takia jopa rasistiksi.

- Olen ihan, että oletteko tosissanne? Me olemme vain kakaroita ja tanssimme ympäriinsä. Meillä ei ole edes koreografiaa.

Mileyn esiintymiset nousivat kiistanalaisiksi jo viime elokuun MTV VMA -gaalassa, jossa hänen taustatanssijanaan ollut lyhytkasvuinen Hollis Jane kertoi kokemuksen olleet epämiellyttävä.

Hollis Jane oli esityksessä pukeutunut karhupukuun ja Miley läimi tämän takapuolta lavalla.

- Esiinnyin nallekarhuna Mileyn VMA -esityksessä ja se oli ensimmäinen kerta kun tein mitään sellaista... Sellaista, missä minua käytettiin pituuteni vuoksi, ei lahjojeni vuoksi. Uskallan olla nyt ensimmäinen, joka sanoo ääneen, että sillä lavalla seisominen, siinä asussa oli yksi elämäni halventavimpia kokemuksia, Hollis kertoi esityksen jälkeen.

Hän ei enää esiinny Mileyn kanssa, mutta hän on tarkentanut, ettei syytä Mileytä, vaan yleistä mielipidettä, jossa lyhytkasvuiset nähdään usein vitsinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää