Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Asiantuntija Raakel Lignellin treenaamisesta: ”Meni räikeästi yli”

Painonhallinta
Elämäntapamuutoksellaan monia inspiroinut Raakel Lignell myöntää itsekin innostuneensa välillä liikaa.
Elämäntaparemontti ja painonpudotus ovat olleet muusikko Raakel Lignellin elämän suurimpia muutoksia. Kaikkiaan noin 50 kiloa hoikistunut nainen on kertonut saavansa nykyisin mielihyvänsä liikunnasta.

Sekin meinasi jossain vaiheessa lähteä käsistä.

-  Jos sanotaan, että treenaa viisi kertaa viikossa, useita tunteja kerralla ja vielä Raxun tapauksessa jatkuvasti hyvin korkealla teholla, niin kyllä se menee räikeästi yli, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg sanoo.

Ravitsemukseen ja painonhallintaan erikoistunut Borg on mukana Lignellin uudessa Raxun rinnalla – Kohti pysyvää painonhallintaa -kirjassa. Kirja on jatkoa Lignellin aiemmalle Raxun remppa -kirjalle.

Kirjaa kirjoitettiin samaan aikaan viime syksynä, kun Lignell osallistui Tanssii tähtien kanssa -kisaan ja saattoi viettää jopa yhdeksän tuntia päivässä tanssisalilla.

Borg kertoo käyneensä treenaamisesta keskusteluja Raakelin kanssa ja kehottaneensa Raakelia löysäämään tahtiaan.

-  Ensin hän suhtautui neuvoihini pienellä epäilyksellä, mutta tuli lopulta itse samaan lopputulokseen.

Kirjassa asiantuntijana esiintyvä Borg selittää painon saattavan jopa nousta liiallisesta treenaamisesta.

-  Liian kova treeni voi viedä kropan stressitilaan, jolloin nukkuu huonommin ja syöminenkin saattaa riistäytyä käsistä. Myös hormonitasapaino voi stressin myötä järkkyä.

Raakel myöntääkin sortuneensa ”ostamaan liikunnalla syömistä”.

-  Kun liikun paljon, olen saanut syödä aika vapaasti. Sitten taas jos olen esimerkiksi lomilla treenannut vähemmän, en ole myöskään antanut itseni syödä. Olen tuntenut todella huonoa omatuntoa, jos olen esimerkiksi lomalla saanut pari kiloa lisää, Raakel sanoo.

Nyt Raakel vakuuttaa treenaavansa puhtaasti liikunnan tuomasta ilosta.

- En laske kaloreita. Saan liikunnasta hyvän fiiliksen ja olen löytänyt ne lajit, jotka itselleni sopivat.

Borg suosittelee, ettei painonhallinta nojaisi liikaa liikuntaan, sillä elämässä saattaa tulla tilanteita, joissa liikuntaa ei voikaan harrastaa säännöllisesti.

Jotta painonhallinnan korttitalo ei tällaisissa tilanteissa romahtaisi, kannattaa perusasioiden lähteä tasapainoisesta ruokailusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    5. 5

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    6. 6

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    9. 9

      BBC: Kim Jong-namin murhasta maksettiin 90 dollarin palkkio – hieroi kasvoihin vauvaöljyä

    10. 10

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    5. 5

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    6. Näytä lisää