Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Nuori Maria Jungner kohtasi idolinsa kummivanhempiensa illallisella - hiljaista tuli

Maria Jungner on haudannut kaksi sisarustaan, käynyt läpi kaksi eroa, rikkonut tahtomattaan ydinperheensä ja kärsinyt lapsettomuudesta. Vasta vaikeudet tekivät hänestä vahvan.
Maria Jungner luotaa elämäänsä viikonvaihteen Ilta-Sanomissa. Suuressa haastattelussa hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan, rakkauksistaan, työstään ja kriiseistään.

Jungner kertoo viihdemaailman olleen hänen isänsä Aarre Elon kautta jo nuorena itsestään selvää.

- Vähän nolotti, kun siitä tehtiin koulussa jotain numeroa, että isäni oli tunnettu ja että tunsin tuttuja ihmisiä. Olin jo pikkutyttönä isän daamina eri tapahtumissa ja gaaloissa. 13-vuotiaana poseerasin isän ja Teija Sopasen kanssa samassa kuvassa.

Lapsuuttaan Jungner piti mielenkiintoisena.

- Olin 15-vuotias, kun viereisessä illallispöydässä Montreaux'ssa istui prinssi
Albert. Silloin harmitti, että olin niin nuori. Olisin mielelläni ryhtynyt seuraavaksi Grace Kellyksi.

- Koivistot olivat isäni tuttuja, ja meidän kesämökkimme olivat lähekkäin - meidän mökkimme oli Mustiossa, Koivistojen Tähtelässä. Kerran kävimme hakemassa Manulta polttopuita ja pikkusiskoni
Saara ei oikein hiffannut, kuka meille niitä halkoja antoi. Hän kertoi koulussa, että olimme kylässä jollain halonhakkaajalla.

Jungnerin äiti oli
intohimoinen musiikinharrastaja.

- Päätin ryhtyä klassiseksi laulajaksi ja kävin vuosia laulutunneilla. Suurin idolini oli Kiri Te Kanawa. Muistan ikuisesti, kun hän saapui kummivanhempieni luokse illalliselle. En pystynyt sanomaan mitään muuta kuin "I love you.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    10. 10

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää