Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Satuhäät-pari sai idean lapsen hankkimiseen radiosta

TV2:n Satuhäät-ohjelmassa vietettiin eilen 25-vuotiaan Monika Räisäsen ja 38-vuotiaan Joakim Sorvon hääjuhlaa Kouvolassa.
Pariskunta tapasi toisensa yökerhossa reilut kahdeksan vuotta sitten.

- Myöhän tavattiin Onnelassa. Onni löytyy Onnelasta, Monika nauroi jaksossa.

- Jokke istui siellä baarin nurkassa yksin, tuoppi nenän edessä. Mie tein aloitteen ja mie menin sinne juttelemaan. Hakeuduin samaan pöytään, Monika kuvaili tapahtumia.

Joakim kertoi esittäneensä aluksi "coolia", kun vaalea kaunotar istahti samaan pöytään.

Monikan mukaan tapaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä. Menoa ei haitannut edes parin 13 vuoden ikäero, jonka Monika tosin valehteli alkuun pienemmäksi.

-
En minä tiedä, miksi sitten lopulta valehtelin olevani vanhempi. Olin vasta 18 vuotta täyttänyt. Ne oli varmaan niitä nuoren naisen oikkuja, Monika nauraa IS:lle.

Monika oli tuolloin lukiossa ja asui vanhempiensa luona.

- Kyllä minua varmaan pelotti, että toinen sanoo, etten mie sinua otakaan kun oot noin nuori, Monika miettii nyt.

Totuus paljastui Joakimille vasta sen jälkeen, kun pari oli jo muuttanut yhteen.

- Monika vähän huijasi mua siinä hommassa, ja se tuli vasta sitten vähän jälkeenpäin, kun Monika kertoi oikean ikänsä. Ei se jostain syystä kehdannut kertoa, tai mitä se sitten olikaan sen jälkeen, kun se kuuli mun iän, Joakim kertoi eilisessä ohjelmassa.

-
Ei se minua häirinnyt. Monika oli niin paljon vanhemman oloinen kuin muut tytöt siinä iässä. Kun se kolahti, niin se kolahti, Joakim mietti.

Monika ei enää muista kuinka paljon ylöspäin hän ikäänsä juksasi.

- En enää edes muistanut koko juttua ennen kuin se jotenkin tuli siellä kuvauksissa esille. Siitähän on nyt jo melkein yhdeksän vuotta.

Monikan mukaan 13 vuoden ikäero ei näy parin arjessa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, ja Monika kertoo valmistuvansa aivan piakkoin sairaanhoitajaksi.

Idea lapsen hankkimisesta sai alkunsa radiosta.

- Kesällä 2007 radiossa soitettiin sitä jonkun naisartistin kappaletta, että
I Wanna Have Your Babies (Natasha Bedingfield). Siitä se ajatus varmaan lähti, Monika kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. Näytä lisää