Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Aprillipila, "Maailman suurin majakka Helsinkiin", otettiin tosissaan

Rakennusyhtiö SRV:n aprillipäivän pila maailman korkeimmasta majakasta levisi yllättäen Suomen tiedotusvälineissä totena uutisena.
SRV kiirehti oikaisemaan tiedotteellaan todesta otettua aprillipilaansa sen jälkeen, kun uutistoimisto STT oli kello 11.56 välittänyt Suomen tiedotusvälineille uutisen "Helsinkiin kaavaillaan maailman korkeinta majakkavaloa".

STT oli laatinut uutisensa SRV:n  kello 9.00 lähettämän tiedotteen pohjalta.

Tiedotteessa kerrottiin Kalasataman keskuksen, eli REDIn, katolle suunniteltavan majakkavaloa, joka loistaisi merelle peräti 134 metrin (mpy) korkeudesta. Koska maailman suurin majakka, Jeddah Light Saudi-Arabiassa, on vain 133 metrin pituinen, olisi pääkaupungissamme pian maailman korkein majakka.

- Valo palaisi lähinnä juhlapäivinä ja suurten tapahtumien yhteydessä. Miten hienoa olisikaan toivottaa esimerkiksi Tall Ships Races tervetulleeksi kaupunkiin tällä tavalla, hehkutti SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen tiedotteessa, jonka sitaatti päätyi myös STT:n uutiseen.

Myös Yle uutisoi hankkeesta totena. Yle kuitenkin oli laatinut juttunsa itse, sillä se ei käytä enää STT:n palvelua. Yle joutuikin myöntämään joutuneensa aprillipilajäynän uhriksi paikaten aiempaa uutistaan.

SRV korjasi kello 13.00 asian uudella tiedotteella otsikoiden: "Korkein, suurin, ensimmäinen – mutta ei majakka".

- Kalasatamaan nousevat REDI-tornitalot eivät aivan taivu majakaksi, kuten SRV:n aprillipäivän tiedotteessa kerrottiin. Suomen korkeimmat asuinrakennukset ovat poikkeuksellisia kuitenkin monin muin tavoin, kerrottiin SRV:stä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    10. 10

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää