Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Hannele Laurin lonkka leikattiin - nivelrikko vaikeutti elämää

Leikkaus
Näyttelijä Hannele Lauri toipuu parhaillaan vaativasta lonkkaleikkauksesta.
Leikkaus tehtiin hänelle perjantaina Lohjan sairaalassa.

Lauri kertoo, että pääsee kotiin keskiviikkona. Operaatio meni hyvin, vaikka Lauri sanookin olevansa nyt vähän kuumeinen. Lisäksi leikattu vasen lonkka on kipeä aina liikkumaan lähtiessä.

- Tämä on niin kipeä, ettei ikinä uskoisi, hän sanoo.

Lauri kulkee kainalosauvoilla ainakin seuraavat kuusi viikkoa. Hän aikoo jumpata itseään ahkerasti, jotta pystyy näyttelemään ensi kesänä Tampereen kesäteatterissa.

- Nyt alkaa hillitön treeni!

Leikkaus tehtiin nivelrikon takia. Lauri on kärsinyt kipeästä lonkastaan viimeiset kolmisen vuotta.

- Se on ollut syntymästä asti vähän erilainen, ja sinne on tullut nivelrikkoa. Nivelrikko on tehnyt sen, että sillä ei ole voinut liikkua, ja tämä on ollut suoranaista helvettiä, näyttelijä tokaisee.

Esimerkiksi lenkit kahden koiran kanssa ovat olleet vaikeita.

- Toinen vetää toiseen ja toinen toiseen suuntaan, eikä millään pääse liikkumaan.

- Ostoskeskuksissa olen joutunut pysähtymään istumaan ja kaikki ulkomaanmatkatkin ovat menneet pilalle, kun ei ole päässyt kävelemään, Lauri kuvailee.

Syksyllä Lauria odottaa oikean lonkan leikkaus, jossa myös on nivelrikko. Se tuli ilmi, kun ensimmäistä lonkkaa tutkittiin.

- Sanoin, että ei siinä mitään vikaa ole. Lääkäri sanoi, että kyllä on.

Lauri ei ole päässyt leikkaukseen kireiden työaikataulujen takia, ja hän menikin siihen vasta viimeisen pakon edessä.

- Kyllä minä sitä odotan, että se tulee kuntoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. Näytä lisää