Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Hurmuripahista kosiskeltiin palaamaan Salkkareihin pitkän aikaa: "Tuottajat soittivat joka vuosi"

salkkarit
Sami Uotila mietti pitkään paluuta ja sanoi kyllä 13 vuoden tauon jälkeen.
Aki Nikkinen oli yksi Salattujen elämien herkullisimpia hahmoja, kun hän hämmensi soppaa ja samaan aikaan ihastutti vilpittömyydellään sarjan alkuaikoina 1999-2001.

Sama vilpertti nähdään ruudussa syksyllä, kun nyt 43-vuotias
Sami Uotila päätti palata tv-sarjaan.

- Kun lähdin aikanaan menemään Salatuista elämistä, olin nuori, Teatterikorkeakoulusta valmistunut. Minulla oli tarve päästä teatterilavalle ja kehittymään näyttelijänä. Silloin skitsotti ajatus, että jämähdän liian nopeasti, Uotila muistelee.

- Kun tein ensimmäisen sopimuksen, lupasin hiljaa itsekseni, että kun ensimmäinen kausi loppuu, hilpaisen ulos.

Uotila lähti toteuttamaan itseään. 13 vuoteen kuului 10 vuotta Helsingin kaupunginteatterissa ja kolme vuotta freelancerina. Sen lisäksi hän ohjasi kaksi musikaalia: Moulin Rougen Tampereelle ja James Deanin Valkeakosken kaupunginteatteriin.

Ikisuosikkia pommitettiin palaamaan Salkkareihin pidemmän aikaa.

- Tuottajat soittivat alussa joka vuosi. Kahdeksan vuoden jälkeen sanottiin, ettei jakseta enää soitella, mutta saat tulla takaisin, kun haluat. Soittele sitten, kun kiinnostaa, Uotila kertoo.

- Sulattelin asiaa pitkään ja mietin, mitä haluan nyt. Salatut elämät on niin kokonaisvaltainen juttu, että se täyttää ison osan näyttelijän elämästä. Ajatus kypsyi ja soitin, että haluan messiin.

Kuvaukset alkavat ensi viikolla

Ensi viikolla Uotila on jo mukana kuvauksissa. Aki Nikkinen on näyttelijälle roolihahmona herkku. Hän ei ole yksiulotteisesti pahis, vaan monisyinen.

- Hänessä on hyvää, myötätuntoa ja vastakkaisia luonteenpiirteitä. Hän aiheuttaa hämmennystä, eikä ole se, joka hämmästelee.

Sami Uotila muistaa pari kohtausta entisestä elämästään Nikkisenä.

- Sarja alkaa sillä, kuka on murhannut Tyynen. Sitä setvittiin. Alan miehet kadulla muistelevat vielä nytkin, kuinka pyöritin nappikauppaa. Edelleen tullaan kaupassa kyselemään, onko nappeja. Siinä sitten olet lasten kanssa ja sanot, ettei ole, hän nauraa.

Aki Nikkisen paluu herättää kysymyksiä, kuinka paljon roolihahmo on muuttunut.

- Aki on Aki, ei sitä tiedä. Hän on voinut muuttua paljonkin. Hän varmaan aktiivisesti tekee juttuja ja keksii puuhaa. Hän alkaa järjestellä asioita, kun palaa Suomeen, Uotila avaa pienesti.

- Kun saan kohtauksia käteen, alan herkutella. Aki on ronski, reipas ja suoraviivainen kaveri. Ei pidä liikaa ujostella, niin vanha kunnon Nikkinen löytyy.

Nikkisen paluun ei ole tarkoitus olla vain yhden kauden mittainen.

- Jos sarja jatkuu, en heti lähde kävelemään. Mietin asiaa kauan ja tein suurta ajatustyötä, enkä vain ihan yhden kauden takia. Katsotaan, miten Nikkinen pääsee sarjaan. Voisi kuvitella, että hän on pitkään, mutta se ei ole pelkästään minun asiani päättää, sympaattinen Uotila sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    10. 10

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    3. 3

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää