Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Miss Suomi jo toisessa polvessa - Bea Toivonen ja Marja-äiti ovat kuin siskokset!

missikaunottaret
Bea Toivonen kruunattiin Miss Suomeksi sunnuntaina. Bean äiti, Marja Kinnunen vei kirkkaimman kruunun 29 vuotta sitten.
Äidin ja tyttären välit ovat erittäin läheiset ja Bea Toivonen onkin kertonut IS:n haastattelussa, että he ovat kuin siskokset.

Siskoksista he menisivät myös ulkonäkönsä puolesta. Beassa on paljon samaa näköä kuin äidissään.

Marja Kinnunen kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1985, ja nyt on Bean vuoro tavoitella samaa titteliä. Nyt 50-vuotias Marja oli voittonsa aikaan 21-vuotias, kuten Beakin on nyt.

- Tämä tuntuu ihan absurdilta. Eihän tätä usko edes todeksi. Olen ihan sanaton ja niin onnellinen, Marja-äiti iloitsi sunnuntai-iltana, kun Bean voitto oli ratkennut.

Aiemmin tässä kuussa äiti kertoi tyttärestään IS:n haastattelussa.

- Tuntuu, että Bea on nyt aikuisempi ja valmiimman oloinen, kuin mitä itse olin hänen ikäisenään, Marja pohti.

Bea kertoi äidin opettaneen poseerausasentoja ja jakaneen muutamia elämänviisauksia.

- Hän on sanonut, että pitää miettiä, mitä sanoo, ja pitää järki päässä.

Bealle misseys on ollut salainen haave lapsuudesta saakka. Hän muistaa katselleensa lapsena äidin missikiertuevideota ja kokeilleensa hänen korkokenkiään yhdessä siskon kanssa.

Äiti-Marjalle tytärten innostus ei ole jäänyt niin hyvin mieleen, mutta kun Bea ilmoitti hakevansa kisaan, ei hän tyrmännyt ideaa.

Missikiertueen ja mahdollisen voiton jälkeinen pyöritys kuitenkin huolestuttaa Marjaa hieman. Hän muistaa julkisuuden tuoneen mukanaan myös ikäviä asioita.

- Se on sellaista rumbaa, ja sitten entisen miehen työn kautta on myös jouduttu olemaan julkisuudessa, Marja toteaa.

- Mutta kuka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön, hän jatkaa..

Ota kantaa

Voittiko oikea missi?

Kyllä 86% Ei 14%
Ääniä yhteensä 7

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. 6

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

    9. 9

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. Näytä lisää