Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Minna Haapkylä ja Hannu-Pekka Björkman: Virallinen ero!

ero!
Näyttelijäpariskunta Minna Haapkylä ja Hannu-Pekka Björkman hakevat avioeroa.
Vuodesta 1992 yhdessä olleet näyttelijät Hannu-Pekka Björkman ja Minna Haapkylä ovat jättäneet tänään yhteisen avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.
 
Ilta-Sanomat kertoi erosta jo tammikuussa. Tuolloin virallista hakemusta ei vielä oltu jätetty.
 
- Pitkään yhteiseloon mahtuu vaiheita, jolloin kaikki asiat eivät mene kuten on suunniteltu. Olemme eronneet, Björkman sanoi tuolloin.
 
- Oikeastaan tämä ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, ehkä jo vuosi sitten.
 
Kahden lapsen vanhemmat olivat jo tuolloin muuttaneet erilleen, vaikkakin asuivatkin edelleen saman katon alla kauniissa, Töölönlahden rannalla sijaitsevassa puutalossa.
 
- Asumme edelleen samassa talossa, mutta eri kerroksissa. Ovemme huoneistoihimme ovat avoinna koko ajan. Näin yhdeksän- ja viisivuotiaat poikamme voivat juosta meidän molempien luona, Björkman kertoi.

Hän myönsi pariskunnan käyneen erokeskusteluja jo kauan, sillä ongelmia on ollut. Molemmat ovat tehneet töitä ulkomailla ja toinen on ollut samaan aikaan Suomessa lasten kanssa.
 
- Olin Münchenissä kaksi vuotta sitten Kristian Smedsin Rikos ja rangaistus -näytelmässä kiinni melkein vuoden. Toki Minna kävi katsomassa minua poikien kanssa, mutta eroaika taisi olla liian pitkä. Minna alkoi miettiä, että hän pystyy elämään itsekseen. Hän huomasi pärjäävänsä ilman minua, Hannu-Pekka Björkman raotti eronsa syitä.

Björkman huomautti alkuvuodesta, etteivät ulkomaankeikat tai työ ole pääsyy ongelmiin.
 
- Ongelmat alkoivat noin vuosi sitten, mutta ratkaisun erilleen muutosta teimme puolisen vuotta sitten.
 
Professorina teatterikorkeakoulussa työskentelevä ja paljon edelleen myös elokuvarooleja tekevä Hannu-Pekka Björkman painotti, että hän ja Minna ovat edelleen hyviä ystäviä.

- Välillämme on kaikki hyvin. Ei tässä kriisiä ole. Tunnekuohutkin ovat laantuneet, eikä mieliala ole enää ollut pitkään aikaan pohjalla. Toki ratkaisun tehtyämme olin alussa surullinen, ja kyllä viime vuosi oli vaikea. Kai syytin osaksi itseäni liittomme epäonnistumisesta, Hannu-Pekka myönsi.

- Tässä nyt kävi niin, että aika teki tehtävänsä ja pitkään liitoon tuli asioita, joita me emme saaneet ratkaistua. Tavallaan kasvoimme liitossamme ystävyyteen. Näin ollen päätimme, että on parempi olla keskenään ystäviä kuin asua avioparina saman katon alla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

    6. 6

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    7. 7

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    8. 8

      Trafin laskuri johtaa harhaan – näin suosikkiautojen kulut muuttuvat

    9. 9

      Salkkarit-tähti Sara Parikka lomalla uima-asussa, mutta matka Helsinki-Vantaalla alkoi surkeasti: ”Virkailijakin ihmetteli suuresti”

    10. 10

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    5. 5

      Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

    6. Näytä lisää