Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Saimi Hoyer sairastumisestaan: ”Silloin miettii paikkaa, joka voimauttaa”

TV-tärpit
Punkaharjun mökistä tuli sairastumisen jälkeen koti.
Suomen kaunein mökki, Nelonen klo 20.00
Entinen malli, esikoiskirjailija Saimi Hoyer rakennutti lapsuutensa maisemiin Punkaharjulle mökin. Aluksi mökillä oli tarkoitus viettää vain lomia. Suunnitelmiin tuli muutos, kun Saimi sairastui vakavasti kolme vuotta sitten.

- Silloin ihminen alkaa miettiä rakkaimpia asioitaan, paikkojaan ja kaikkea. Missä haluaa olla, mikä on se paikka, joka voimauttaa. Minulle se on metsä, Saimi kertoo Suomen kaunein mökki -ohjelmassa.

Vuosia kestäneen sairastelun syyksi löytyi perinnöllinen vasta-ainepuutostauti. Keskustellessaan miehensä kanssa Saimi alkoi pohtia, voisiko rakkaasta Punkaharjun mökistä sittenkin tulla koti. Nelosen ohjelmassa Saimi esittelee kotiaan, jota hän tosin vieläkin kutsuu mökiksi.

Hanna, TV5 klo 21.00
Sovitus-elokuvan ohjaaja Joe Wright ohjasi toimintaseikkailun, joka alkaa supisuomalaisista maisemista. Eric Banan näyttelemä isä kouluttaa teinityttärestään koston välinettä.

Sylillinen piikkilankaa, TV1 klo 22.00

Kolmiosainen brittiminisarja kertoo isänsä silmäterästä Pruesta (Imogen Poots), joka isänsä Peterin (Trevor Eve) kauhuksi tulee raskaaksi julmanoloiselle opettajamiehelle (Da Vinci's Demons -sarjasta tuttu Tom Riley). Mikään ei kuitenkaan ole sitä, miltä se aluksi näyttää.

Marnie, vaarallisella tiellä, Ava klo 22.30
Tippi Hedren näyttelee Hitchcockin klassikossa työpaikkaa tiuhaan vaihtavaa kleptomaania. Miespääosassa nähdään Sean Connery.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy tänään. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    9. 9

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    6. Näytä lisää