Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Jani Sievisen ex-vaimo Susanna: Asialliset välit lasten vuoksi

Jani Sievisen ex-puoliso Susanna Ingerttilä (ent. Sievinen) yllättyi monien muiden tavoin Janin ja Mari Sievisen erosta.
Susanna Ingerttilä ja Jani Sievinen erosivat kahdeksan vuotta sitten elokuussa 2006, vain kuukausi ennen kuin Jani tapasi Mari Samuelsenin.

Susanna on yllättynyt Janin ja Marin erosta.
 
- Tulihan se ero sillä tavalla yllätyksenä, kun Alma on niin pieni. Mutta niin hirveää kuin se onkin, niin vanhempien ero on lapsille helpompi silloin, kun lapset ovat pieniä. Eivät he osaa muistaa tällaisia asioita enää myöhemmin, Susanna pohtii.
 
Tärkeintä Susannan mukaan on tietysti se, että lasten vanhemmat pystyvät kommunikoimaan keskenään asiallisesti. Heillä ei ole ollut sen suhteen koskaan ongelmia.
 
- Me olemme saaneet Janin kanssa aina sovittua kaikki lapsiin liittyvät asiat, ja kaikki aikatauluasiat ovat aina onnistuneet, Susanna kiittelee.
 
- Yhtäkään reissua ei ole jäänyt tekemättä siksi, ettei se olisi sopinut toiselle. Kaikki pyhät ja joulut on aina saatu sovittua, ja se on tosi hieno homma.
 
Susanna ei ole ollut erityisen huolissaan siitä, miten heidän yhteiset lapset ja Marin ja Janin lapset pärjäävät tulevassa tilanteessa.
 
Hän on keskustellut pariskunnan yhteisten lasten, Aaronin, 13, ja Aleksanterin, 17, kanssa eron ja perheen hajoamisen vaikutuksista heidän elämäänsä.

Mari Sievinen muuttaa hänen ja Janin yhteisten lasten Felician, 5, Millan, 3, ja Alman, 3 kk, kanssa Norjaan.
 
- Onhan se kauhean pitkä välimatka, joten on selvää, etteivät lapset näe niin kauheasti toisiaan. Ja kyllä pojat sitä pohtivat, Susanna sanoo.
 
- Mutta onneksi tytöt viettävät puolet kesästä Suomessa, joten pojat ehtivät nähdä heitä.
 
Vanhempi pojista on asunut isänsä uuden perheen luona Nummelassa ja Aaron on puolestaan asunut pääosin Susannan ja tämän avomiehen luona Pakilassa siitä lähtien, kun he muuttivat pois Nummelasta 1,5 vuotta sitten.

Jani muuttaa Aleksanterin kanssa omistamaansa asuntoon Nummelan keskustaan.
 
- Se tarkoittaa lyhempää koulumatkaa pojallekin, joten se on tietysti hyvä asia, Susanna sanoo.
 
Jani ja Susanna avioituivat 1998. Kaikkiaan pari ehti olla yhdessä 12 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    6. 6

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    7. 7

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    8. 8

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    9. 9

      Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

    10. 10

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    5. 5

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    6. Näytä lisää