Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Saija Varjus Ilonassa: Uusi mies pelasti itsetuholta - "Suunnittelin, että menen viimeisen kerran avantoon"

Tangokuningatar
Vuoden 1996 tangokuningatar Saija Varjus kertoo Ilona-lehdessä menettäneensä elämänhalun ennen kuin tapasi pitkän tauon jälkeen nykyisen kihlattunsa Teron.
Saija Varjus, 49, sanoo Iltalehden Ilonan haastattelussa, että nykyinen kihlattu Tero Lempinen pelasti hänet itsetuholta keväällä 2013.

Varjus oli tuolloin eroamassa silloisesta aviomiehestään ja vuonna 1998 diagnosoitu MS-tauti vaikutti entisen tangokuningattaren elämään niin, että hän joutui luopumaan ajokortistaan ja hän joutui rajoittamaan liikkumistaan.

- Olin henkisesti raato, Varjus kertoo Ilonassa.

- En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta tuolloin menetin elämänhaluni. Ajattelin, että tyttäreni olivat jo niin isoja, että pärjäävät. Suunnittelin, että menen viimeisen kerran avantoon vielä ennen kuin vedet lämpenevät.

Viime vuoden huhtikuussa hän kuitenkin tapasi sattumalta vanhan tuttavansa Teron, joka oli hiljattain eronnut vaimostaan. Hiljalleen suhde alkoi muuttua vakavaksi, ja Varjus päätti laittaa avioeronsa lopullisesti vireille.

Nyt he asuvat yhdessä. Kihloihin he menivät syyskuussa.

- Saija sanoi jossain vaiheessa, että meidän kahden pitäisi olla yhdessä. Molemmat vaikenivat 15 sekunniksi ja sanottiin yhteen ääneen, että miksi emme sitten ole, Tero muisteli suhteen alkusysäystä viime lokakuussa IS:lle.

- Rakastuin Terossa myös siihen, että hän osaa tehdä asioita ja hoitaa omakotitalon töitä mielellään. Rakastan tätä taloa, mutta en enää pysty hoitamaan kaikkea itse, kuten ennen. Tarvitsen apua, ja Tero auttaa mielellään, Saija Varjus sanoi lokakuussa IS:lle.

- En enää murehdi tulevaisuuttani, koska hän on rinnallani, Saija puolestaan sanoo tuoreessa Ilonassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    7. 7

      Huippuhiihtäjät ja hiihtopomot Lahdessa dopingkokouksessa suljettujen ovien takana – Jauhojärveltä tiukka vaatimus

    8. 8

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    4. 4

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää