Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Harrilla on asiaa: Kiinnostaako suvivirsi enää ketään?

videopakina
Radio Rockin Heikelä Korporaation Harri Moisio tarttuu  näin kevätjuhlien jälkeen videopakinassaan kohua herättäneeseen suvivirteen.
Koulujen kevätjuhlat ovat ohi ja yhteiskuvat kouluvuotensa päättäneen lapsen kanssa Facebookiin jaettu saatesanoin: ”Miten aika kuluukin niin nopeasti? Nyt vauvani on jo tuollainen pötkäle. Liikutus.”

Kuvissa näkyy rauha ja harmonia, jota ei pystynyt rikkomaan edes hetkeä aikaisemmin veisattu Suvivirsi, joka ateistifundamentalistien kauhuksi saa yhä kouluissa soida, sanoin ja sävelin. Jo perinteeksi muodostunut netin keskusteluryhmien maassa maan tavalla-uhoon perustuva kevätjuhlanäytelmä vaikuttaa saaneen viimeisen esityksensä huhtikuussa, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti, että uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin. Yksittäinen virsi ei valiokunnan mukaan tee juhlasta uskonnon harjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta. 

Tapana on, että tästä alun perin ruotsalaisesta kansansävelmästä lauletaan kevätjuhlassa kolme ensimmäistä säkeistöä, joista erityisesti kaksi jälkimmäistä edustavat jonkinlaista kristittyjen julistamaa pyhää sotaa pakanalähetystyön piiriin kuuluville. Toisessa säkeistössä todetaan vihannoivien niittyjen ja puiden lehtiverhojen olevan osoitus Jumalan hyvyydestä. Kolmannessa säkeistössä kehotetaan kiittämään luojaa hänen laupeudestaan.

Nämä hyytävät sanat saavat monen ateistin mielen järkkymään. Vai saavatko sittenkään?

Eivät saa. Jotain osviittaa antanee nettiadressien keruuseen keskittynyt sivusto adressit.com.  Aloite ”Suvivirsi pois kouluista” on saanut neljässä vuodessa 23 tukijaa. Mainittakoot, että samaisessa palvelussa aloite ”Emmerdalen kesäuusinnat takaisin Maikkarille” on kerännyt lähes 200 nimeä. Se mikä adressikansaa muuten todella tuntuu kuohuttavan on aloite siitä, että mopoilla saisi kulkea 60 kilometriä tunnissa. Aloitteella on lähes 22000 allekirjoittajaa.

Virallisemmassa, mutta lähes yhtä vitsikkäässä kansalaisaloite.fi-palvelussa ei ole vireillä yhtään Suvivirsi pois kouluista-aloitetta. Kirkon ja valtion keskinäistä sidosta ehdotetaan sentään purettavaksi.  Eipä taida eduskuntaan asti päästä tuokaan: 50000 nimestä puutuu vielä 43000 ja aikaa nimien keruulle on enää  heinäkuun puoliväliin.

Taitaa siis olla niin, että edes ateistipiireissä ei olla Suvivirttä koettu sellaisena uhkana, mitä virren puolustajat uskovat uskonnottomien ajattelevan. Netissä käytävä keskustelukin tuntuu olevan lähes pelkästään pro Suvivirsi-ihmisten keskinäisiä kannustuspuheenvuoroja toisilleen ja vastapuolelle huutamista. Harva kuitenkaan hoksaa, että sitä vastapuolta ei käytännössä ole.

Virsi 571 on kasvanut jo niin myyttisiin mittoihin, että on muistutettava laulun viidennestä säkeistöstä.  Siinä veisataan näin: Kun Henkes virvoituksen vain sielu saanut on keväisen kaunistuksen se saa kuin Libanon. Mitäköhän palautetta saisi sen koulun rehtori, joka laulattaisi ekaluokan kevätjuhlissa lapsilla tuon säkeistön?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Tangokuningas Teemu Roivainen matkustaa Lontooseen kannustamaan Saara Aaltoa: ”Finaalissa tulee kovin juttu, mitä voi tehdä lavalla”

    8. 8

      Pohjois-Korean ensimmäinen nainen nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen

    9. 9

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. Näytä lisää