Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Mikä lihaskimppu! Ruotsin Suurin pudottaja laihdutti 84 kiloa ja treenaa kolmesti päivässä

Hurja muodonmuutos!
Ruotsin Suurin pudottaja -ohjelman voittaja käänsi koko elämänsä ympäri ja treenaa nyt rajusti.
Ruotsin TV4:llä nähtävässä Suurin pudottaja -kisassa nähtiin tänä keväänä huikea muodonmuutos, kun 156 kilon lähtöpainosta aloittanut Hristos Adoniadis, 30, karisti kisan aikana huikeat 84 kiloa.

Adoniadis painoi kisan loputtua 77 kiloa, mutta on finaalin kuvaamisen jälkeen saanut lisäpainoa 12 kiloa - kaikki silkkaa lihasta.

Mies treenaa nykyisin kolme kertaa päivässä ja kuntosalilla olosta on tullut hänelle elämäntapa.

- Se oli tavoitteeni koko ajan. Ensin paksukaisesta ohukaiseksi ja sen jälkeen ruipelosta lihaskimpuksi, Adoniadis sanoo Expressen-lehden haastattelussa.

Adoniadis tavoitteli kisan voittoa heti ensimmäisestä punnituksesta lähtien.

- Voitin, koska olin paras. Opettelin kaikki kaloritaulukot ulkoa ja sisäistin, kuinka paljon minkäkin ruoan polttamiseen täytyy tehdä töitä. Sanoin jo ensimmäisessä punnituksessa muille kisaajille, että he voisivat lähteä siltä seisomalta kotiin, mies sanoo lehdelle.

Adoniadis kertoo Expressenin haastattelussa juhlistaneensa voittoaan nukkumalla hieman tavallista pidempään, mutta suuntaamalla sen jälkeen tavalliseen tapaan salille.

Adoniadis myöntää uskon horjuneen kisan aikana, mutta kuolleen pikkuveljen muisto auttoi jaksamaan. Adoniadis oli 11-vuotias kun hänen pikkuveljensä jäi auton alle hänen silmiensä edessä.

- Tunsin valtavaa syyllisyyttä ja söin suruuni. Nyt tajusin, etten tee tätä vain itseni takia, vaan kunnioittaakseni myös hänen muistoaan.

Adoniadis haluaisi tehdä kuntosaliharjoittelusta ja hyvinvoinnista itselleen ammatin.

- Ennen minulla oli motivaatio, mutta ei keinoja. Nyt olen löytänyt keinot, hän iloitsee.

Mikäli kuva ei näy oikein, voit katsoa sen myös täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    8. 8

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    9. 9

      Nämä kehtaa jättää yöpöydälle! 13 supertyylikästä seksilelua

    10. 10

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää