Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Pullukka-Mikko laihtui ja elämänlaatu parani - tältä hän näyttää nyt!

muodonmuutos
Mikko Pekkarinen laihdutti Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmassa. Hän taisteli liikakiloista eroon avovaimonsa kannustamana.
Mikko Pekkarinen painoi 117 kiloa ennen Rakas, sinusta on tullut pullukka -laihdutusohjelmaan osallistumistaan. Paino oli hiipinyt hiljalleen entisen jääkiekkoilijan lanteille.

- En tehnyt kuuteen vuoteen yhtään mitään. Kaikki liikunta vaan jäi. Sohvalle ja omalle mukavuusalueelle oli niin helppo jäädä, hän sanoo.

IS kertoi eilen Kalle Palanderista, joka aloitti laihduttamisen sen jälkeen, kun hänen vaimonsa vinoili aktiiviuran jälkeen kertyneistä lisäkiloista.

Mikko Pekkarisen ja Lauriina Kallioisen suhde on ollut aina tasavertainen, eikä Lauriina juurikaan kuittaillut Mikolle ylipainosta.

- Välillä saattoi tulla huomauttelua, mutta se oli yleisen tason jutustelua. Yhdessä me heräsimme tähän mun ongelmaani.

"Olin oikea mätisäkki"

Mikko ja Lauriina pohtivat pitkään, kannattaako laihdutusohjelmaan lähteä mukaan. Lopulta päätös syntyi yhdessä.

- Olin oikea mätisäkki. Päätettiin Lauriinan kanssa, että ohjelma on hyvä idea. Menettäisin kasvoni, jos en onnistuisi, Mikko nauraa.

Mikko innostuu kehumaan Lauriinaa.

- Suhteemme on terveellä pohjalla. Pystyimme keskustelemaan ylipainostani täysin avoimesti. Minullakaan ei itsetunto romahtanut, vaikka paino nousi.

Lauriina oli Mikon tukena laihdutuksen vaikeina hetkinä.

- Hän tsemppasi mua niin paljon. Varsinkin henkisellä puolella Lauriina oli iso tuki. Hän ymmärsi hyvin, jos joskus oli nälän takia pinna kireällä.

Mikon laihtuminen on vaikuttanut positiivisesti pariskunnan elämään.

- Elämänlaatu on parantunut. Olemme molemmat innostuneet liikunnasta ja katsomme, mitä syömme, jääkiekkokaukaloon paluun tehnyt Mikko kertoo.

- En ole mikään tikkari, vaan "skrode kundi". Vaa'alla en käy, mutta katson, miltä mies peilissä näyttää. Jos housut eivät mahdu jalkaan, silloin soivat hälytyskellot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    7. 7

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    10. 10

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää