Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Game of Thronesissa karun lopun saanut näyttelijä hurmaa uudessa sarjassa

tv-tärpit
Robb Starkia näytellyt Richard Madden tähdittää nyt kultakuumeesta kertovaa Klondike-sarjaa.
Klondike, TV5 klo 20.00
Discovery Channelin ensimmäinen draamatuotanto suunniteltiin alunperin kolmiosaiseksi minisarjaksi, mutta TV5 esittää sen kuusiosaisena sarjana. Klondike kertoo 1890-luvun loppupuolen kultaryntäyksestää Klondiken alueella. Bill (Richard Madden) ja Byron (Augustus Prew) lähtevät kokeilemaan onneaan niin kullan kuin naistenkin kanssa. Matkaa tehdään ankaran luonnon armoilla, ja hengenlähtö on lähellä monta kertaa.

Billiä esittävän skottinäyttelijän Richard Maddenin aksentti on häirinnyt joitakin kriitikkoja, vaikka sarja muuten on saanut hyväksyviä arvioita. Madden tunnetaan myös Game of Thrones -sarjan Robb Starkina. Starkin hahmo sai sarjan kolmannella kaudella karun lopun: kesken hääjuhlien hänen raskaana oleva vaimonsa puukotettiin ja Stark ammuttiin täyteen nuolia. Tämän jälkeen kuoleva Stark puukotettiin. Kohtausta nimitetään  ”Punaisiksi häiksi” (The Red Wedding). Fanit järkyttyivät suositun hahmon lähdöstä, vaikka kirjan lukeneet tiesivät jo odottaa sitä.

Myös Maddenille lähtö oli kova paikka. Hän kuvailee The Guardian -lehden haastattelussa nähneensä kuvausvuosien aikana roolihahmonsa äitiä useammin kuin omaa äitiään. Jakson kuvaaminen tuntui fyysisesti Maddenin kehossa.

- Se oli monilla tavoin kuin oikea kuolema. Se oli nuoremman minäni kuolema. Se oli kuolema hahmolle, jota olin esittänyt viisi vuotta, liikuttunut Madden kertoi.

Dag, Fem klo 21.00
Vinksahtaneen komediasarjan toinen kausi alkaa. Norjalaisterapeutti Dag on nyt itse avun tarpeessa.

Isäksi syntyneet, Teema klo 21.00
Ranskalainen miespari on jo vuosia toivonut saavansa lapsen. Kohdunvuokrauksen kautta se saattaa olla nyt mahdollista.

Erämaan laki, Teema klo 21.55
John Fordin ohjaamassa lännenelokuvassa sheriffi Wyatt Erp (Henry Fonda) ottaa yhteen Clantonin klaanin kanssa. Klassikko etenee keskellä luonnonkauneutta.

Villi sydän, MTV3 klo 22.35
David Lynchin ohjaama musta melodraama kertoo salaisuuksien riivaaman parin pakomatkasta. Pääosissa Laura Dern ja Nicolas Cage.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      Suloinen potretti julki! Pikkuprinsessa Estelle täytti 5 vuotta – katso ihanat kuvat vuosien varrelta

    4. 4

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    5. 5

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    8. 8

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    9. 9

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    10. 10

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      Suloinen potretti julki! Pikkuprinsessa Estelle täytti 5 vuotta – katso ihanat kuvat vuosien varrelta

    4. 4

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    5. 5

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    6. Näytä lisää