Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Ruisrockin ennätysyleisö bailasi ankarasti - jopa maa hytkyi!

Meininkiä!
Ruisrockin loppuunmyyty perjantai keräsi ennätysyleisön - 35 000 ihmistä! Katso kuvista miten ankarasti ennätysyleisö juhli.
Ruisrockin loppuunmyyty perjantai huipentui The Offspringin ja David Guettan keikkoihin.

Yleisö jakautui jokseenkin kahtia, puolet 35 000 hengestä oli fiilistelemässä Offspringin tarjoamaa punknostalgiaa, kun toinen puoli tanssi Guettan DJ-setin tahdittamana.

Ranskalaisdj David Guetta toi puolen yön jälkeen alkaneella keikallaan pimenevään yöhön visuaalisesti huikean esityksen. Guettan yhden miehen showssa tanssibiitti yhdistyi valojen, videoiden ja ilotulitteiden luomaan värikylläiseen tunnelmaan.

Lavalle rakennetulta korkealta dj-tasanteeltaan Guetta ohjaili yleisöä ylhäisestä yksinäisyydestään. Yleisö tanssi mukana niin, että maa Niittylavan ympärillä kirjaimellisesti hytkyi jalkojen alla.

Offspringin keikka osoitti, että soittajien ikääntyminen ei hidasta tahtia. Kunnia varsinkin yhtyeen tuoreimmalle jäsenelle, vuodesta 2007 rumpujen takana istuneelle Pete Paradalle. Tempot olivat sen verran ripeitä, että rumpupallilla riitti kiireitä.

Offspringin yli 12 miljoonaa kappaletta myyneen Smash-levyn julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta.

Juhlan kunniaksi bändi soittaa kesän keikoilla levyn kokonaisuudessaan läpi. Se tarkoittaa lähestulkoon hittiä hitin perään. Ruisrock-yleisö eli mukana tavalla, joka paljasti, että levyä on Suomessakin kuunneltu paljon ja perusteellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    8. 8

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    9. 9

      IS suomalaiskapteenin matkassa: Tällainen on lentäjän työpäivä

    10. 10

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    6. Näytä lisää