Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Olivia: Toni Wirtanen haluaa pois Hollolasta - "Se on luovuuden hauta"

Muuttohaluja
Apulannan Toni Wirtanen asuu tällä hetkellä Hollolassa, mutta haluaa muuttaa sieltä pois.
Toni Wirtanen puhuu muun muassa asuinpaikoistaan Olivia-lehdessä. Heinolassa nuoruutensa viettänyt muusikko muutti sinne takaisin vuonna 2011 silloisen tyttöystävänsä kanssa.

- Vetäydyin sinne kuin kuoleva eläin, norsujen hautausmaalle, hän kertoo jutussa.

Tyttöystävästä tuli ero ja Toni jäi yksin Heinolaan.

- En suosittele maallemuuttoa kellekään. Sieltä saa romanttisia kuvia naistenlehteen, mutta kun elää marraskuussa kuolevan kaislikon seassa eikä missään ole valoa, se on henkinen säkki.

Heinolasta tie vei Lahteen, ja lopulta Hollolaan asumaan yhdessä tuoreen vaimon Jannika B:n kanssa.

Wirtanen ei kuitenkaan ole vieläkään tyytyväinen asuinpaikkaansa.

- Minun on muutettava Hollolasta. Se on luovuuden hauta. Siellä ei ole kohtaloita eikä kaupungin pöhinää. En halua enää syväsukeltaa itseeni ja ajautua tuhoon, jotta voisin tehdä musiikkia. Se ei ole sen arvoista, hän kertoo Olivassa.

Jutussa ei kerrota, mihin Wirtanen haluaisi tällä kertaa muuttaa.

Wirtasen bänditoveri, rumpali Sipe Santapukki puolestaan asuu Heinolassa. Ruotsalaisen rannalla sijaitsevan hulppean ekotalon on suunnitellut tunnettu yhdysvaltalainen arkkitehti Eric Lloyd Wright.

Santapukki tiettävästi viihtyy asuinpaikassaan. Hän kertoi taloprojektistaan IS:lle kesällä 2012, jolloin rakennustyöt olivat lähes valmiit.

Tilavalle rinnetontille oli tuolloin noussut 100-neliöinen vierastalo, rantasauna ja viihtyisä grillikatos. Päärakennus odotti vielä rakentamistaan.

- Jossain vaiheessa voimat olivat aika loppu, kun kaikki vapaa-aika meni rakentamisen parissa, Santapukki kertoi kuusi vuotta sitten aloitetusta projektistaan.

Apulannasta ilmestyy elokuussa Kaikki yhdestä pahasta -kirja. Yli 500-sivuinen teos kokoaa yhteen bändin tähän astisen uran. Wirtasen ja Santapukin mukaan luvassa on myös paljastuksia.
 
- Se on henkilökohtaisesti tärkeä kirja, eräänlainen välitilinpäätös, Sipe Santapukki kertoi IS:lle kesäkuussa.

Tämä kesä on Apulannalle muutenkin tärkeä. Yhtyeen basisti vaihtui. Sami Lehtisen tilalle tuli Ville Mäkinen.

- Tämä on bondannut mua ja Simoa enemmän yhteen. Me olemme se kantava voima, muuttumattomat osat, Wirtanen kuvaili kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    8. 8

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää