Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Järkytys The Voice Kidsin kuvauksissa - "En muista koskaan nähneeni, että ohjaaja pelkää niin paljon"

Rajuilma
The Voice Kids -ohjelman toisen tuotantokauden jaksojen kuvaukset häiriintyivät ukonilman takia Turussa keskiviikkona.
Kesken The Voice Kids -ohjelman harjoitusten salama iski kuvauspaikkana toimineen Logomon pihalle.

- Se oli aika tiukka tilanne. Olimme juuri valmistautumassa kuvauksiin, ja olimme jo valmiiksi vähän myöhässä. Menimme kuvausautoon, ja yhtäkkiä ihan hirveä pamaus ja mietimme, että nytkö alkoi se sota. Hirveä, siis todella iso pamaus, Banijay Finlandin vastaava tuottaja Martti Sivonen kertoo.

- Auto tärähti. Sen tunsi, apulaismusiikkituottaja Kalle Torniainen puolestaan sanoo.

- Salama iski todella lähelle, ja jouduimme varotoimenpiteenä laittamaan kaikki sähköt ja kamerat pois päältä, Sivonen sanoo.

- En muista koskaan nähneeni, että ohjaaja Niko Nykänen pelkää niin paljon, musiikkituottaja Lenni-Kalle Taipale puolestaan kuvailee tilannetta.

Ohjelman kuvausten alku viivästyi ukonilman takia tunnin verran.

- En ole koskaan ollut tilanteessa, että olisimme salaman vuoksi joutuneet laittamaan sähköt pois, Sivonen sanoo.

The Voice Kids –ohjelman toisen tuotantokauden jaksot esitetään Nelosella syksyllä. Kakkoskaudelle haki 2 300 8-14-vuotiasta nuorta muusikonalkua. Tähtivalmentajina kilpailijoita tsemppaavat Arttu Wiskari, Krista Siegfrids ja Diandra. Ohjelman juontavat Axl Smith ja Jenni Alexandrova.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. 6

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    7. 7

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Tuhoisa tulipalo yökerhossa Yhdysvalloissa – 9 kuollut, 15 kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

    4. 4

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    5. 5

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    6. Näytä lisää