Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Seura: Ria Kataja odottaa kolmatta lastaan

iloinen uutinen
Näyttelijä Ria Kataja saa perheenlisäystä.
Ria Kataja paljasti asian Seura-lehdelle Helsinki Classic Festivalilla Kaisaniemen puistossa. Hän kertoi odottavansa kolmatta lastaan.

Kataja muistetaan erityisesti roolistaan Ylen suositussa Taivaan tulet -tv-sarjassa, jossa hän esitti poliisi Rauni Väänästä.

Sarjan lopettaminen herätti vuosi sitten vastustusta niin yleisössä kuin näyttelijöissäkin.

- Silloin kun lopettamispäätös tuli, asian koteloi niin, että kaikki loppuu aikanaan. Asian yritti käsitellä rationaalisesti, koska siihen on tässä ammatissa tottunut, että tuotannot nyt vaan joskus loppuvat, sarjassa pääosaa näyttelevä Ria muisteli viime elokuussa.

Kataja erosi entisestä miehestään Tommi Erosesta vuonna 2011.

IS uutisoi huhtikuussa 2013, kuinka Katajan uusi miesystävä, tanssija Panu Varstala kosi rakastaan kesken PUNK-tanssiesityksensä kulttuuritalo Stoassa, Helsingissä.

Varstala kääntyi katsomossa istuneen Katajan puoleen ja kysyi tätä vaimokseen. Kysymys yllätti Katajan täysin, vaikka pari oli ollut kihloissa jo jonkin aikaa.

– Hän oli luvannut kysyä minulta vielä uudestaan, menenkö hänen kanssaan naimisiin, ja päätti vahvistaa asian tällä tavalla – kesken oman esityksensä, häkeltynyt Kataja kertoi IS:lle.

Katajalla on edellisestä liitostaan kaksi lasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. Näytä lisää