Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Milja Kaunisto kirjoittaa rajusti seksistä - kirjakauppias ei ottanut myyntiin

Raju kirjailija
Milja Kaunisto kuvaa romaaneissaan seksiä ja ruumiintoimintoja lähes inhorealistiseen sävyyn.
- Ei se mitään eroottista ole, se on hävytöntä, kirjailija kuvailee historiallisten romaaniensa tyyliä.

Vuoden alussa Kaunistolta ilmestyi romaani Kalmantanssi, joka kertoo suoraviivaiseen tyyliin suomalaisen Olavi Maununpojan nuoruudesta Pariisissa.

Kaunisto kertoo pitävänsä siitä, että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Hän huomauttaa, että nyky-yhteiskunnassa lähes kaikkea mainostetaan paljailla rinnoilla.

- Miksi silloin on hävytöntä kuvailla ruumiintoimintoja sellaisina kuin ne ovat oikeasti, hän kysyy.

Milja Kauniston roisi kirjoitustyyli on herättänyt vastareaktioita.

- Synnintekijästä muutama kirjakauppiaskin on sanonut, että tämä on niin törkyä, ettei sitä voida ottaa myyntiin, hän kertoo.

Kirjailija ihmettelee, miksi miesten kirjoittamat suorapuheiset teokset, kuten esimerkiksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja, puolestaan saavat hyvän vastaanoton.

- Odotetaanko naisen kirjoittavan eroottisesti, pehmentävästi, romantiikan vaaleanpunaisten lasien läpi?

Kaunisto painottaa, että romaanien kerronta on nimenomaan tyylikeino, ei yritys shokeerata.

- En tykkää siitä, että seksuaalisuus silotellaan silikonin mittoihin.

Romaanit ovat herättäneet reaktioita myös kirjailijan tuttavissa.

Kaunisto kertoo kirjoittamastaan kohtauksesta, jossa priori Johannes Suuripää on onanoinut vahingossa rippituolin verhoiluun.

- Hohotin ihan suoraa kurkkua kun kirjoitin sitä, minusta se oli niin hauskaa. Yhden kaverin äiti ei voinut lukea enempää.

Keskiajalla seksi, kuolema ja väkivalta olivat jokapäiväisiä asioita, jatkuvasti ihmisten silmien edessä. Maailma oli kova molemmille sukupuolille, ja Kaunisto halusi tavoittaa juuri tuon kovuuden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    9. 9

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    10. 10

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. Näytä lisää