Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Juha Itkoselta romaani tosielämän perhetragediasta - isoisä ajoi kuolonkolarin

Uusi kirja
Juha Itkonen käytti uusimman romaaninsa materiaalina perhepiirissä sattunutta onnettomuutta.
Vuonna 1966 tapahtui jotakin, josta kirjailija Juha Itkonen tiesi tulevansa vielä jonakin päivänä kirjoittamaan.

Itkosen isän nuorin veli menehtyi auto-onnettomuudessa. Autoa ajoi Itkosen isoisä.

- Yksi ensimmäisistä lapsuuden muistikuvistani sijoittuu hautausmaalle pyhäinmiestenpäivänä tai jouluna. Tragedia leimasi isoisän koko loppuelämää, Itkonen kertoo.

Isoisä itse kuoli 1990-alussa, eikä Itkonen ehtinyt koskaan tutustua häneen kunnolla tai kuulla hänen puoltaan tarinasta.

- Hän oli tietyllä tavalla synkkä ihminen. Mummon kanssa sen sijaan ehdin ystävystyäkin. Kuvailisin suhdettamme nimenomaan ystävyydeksi.

Itkonen päätti tarttua herkkään ja henkilökohtaiseen aiheeseen nyt, isoäidin siirryttyä ajasta ikuisuuteen.

Hän uskoi jo ennen kirjaprojektia siitä tulevan rankka.

- Lähdin kirjoittamaan raskaasta aiheesta, lapsen menettämisestä. Se oli raskaampaa kuin olin kuvitellutkaan.

Raskainta oli kirjoittaa menetyksestä, jollaista ei itse tunne.

- Se on surullinen aihe, ja siinä astuu vieraalle maalle, kun kirjoittaa sellaisesta surusta, mitä ei ole itse kohdannut, Itkonen pohtii.

Lopulta syntyi Ajo-niminen romaani. Romaanissa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Itkosen suvun tragedia sijoittuu oikeaan tapahtumavuoteen, vuoteen 1966, ja myös ympäristö on sama: maalaistaajama. Muuten tosielämän tapahtumat sekoittuvat fiktioon.

- En elänyt vuonna 1966, eikä mies Onni ole ollenkaan isoisän kaltainen. Heljässä on jotakin samaa kuin mummossani, esimerkiksi usko, johon hän vahvasti tukeutui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    6. 6

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    6. Näytä lisää