Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Sinkkuna viihtyvä Jari Sillanpää: "Minun on täytynyt nyt opetella yksinoloa"

suosikkilaulaja
Rakkaus työhön pitää ikisuosikki Jari Sillanpään lavoilla.
Maamme musiikkitaivaan tähti Jari Sillanpää nauraa ja sanoo, että kiirettä on kesällä keikkojen kanssa pitänyt, mutta yhtään hetkeä hän ei vaihtaisi pois. Sillanpää rakastaa työtään.

- Kesäkeikat päättyvät viikon kuluttua, sitten lomailen Thaimaassa viikon. Sen jälkeen on kiertueen vuoro, laulaja kertoo.

Jari Sillanpää tekee loman jälkeen syksyllä Lapin-turneen sekä pian uuden levyn myötä Rakkaudella merkitty mies -kiertueen.

Miehen kesä on ollut tapahtumarikas. Sillanpää oli taannoin matkalla Tallinnaan jopa merihädässä. Hänen vuonna 2001 hankittuun huvialukseensa alkoi tulvia konevian takia vettä.

- Emme olleet hetkeäkään vaarassa, sillä lähellä olleet veneilijät tulivat heti apuun. En tuntenut minkäänlaista kuolemanpelkoa, Sillanpää paljastaa.

Vaikka tulossa on melkoinen keikkasyksy sekä vielä Ho, ho, ho -pikkujoulushow, Sillanpää katsoo jo ensi vuoteen. Silloin tulee nimittäin kuluneeksi 20 vuotta tangokuninkuudesta.

- Palaan ensi vuonna suomalaisten eteen sen myötä juurilleni, Jari vihjaa.

Suuremmillekin estradeille sopiva karismaattinen Sillanpää täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja on toki ajatellut tulevaa virstanpylvästä.

- Tunnen oloni edelleen pikkupojaksi, enkä kadu mitään. Kadun joskus ehkä sitä, mitä on jäänyt tekemättä, hän miettii.

"Viihdyn yksin"

Sillanpää laulaa muiden suomalaisartistien kanssaMeidän Romanssi -konsertissa Helsingin Musiikkitalossa lokakuussa. Jarille konserttikonsepti todella hyvin, sillä hän sanoo slaavilaisuuden asuvan itsessään.

Entä onko Jarilla nyt elämässään romanssia?

- Viihdyn yksin, mutta minun on täytynyt nyt opetella yksinoloa. Ei siis ole romanssia, mutta kavereita, hän paljastaa.

Aina, kun puhutaan Sillanpään kanssa, on pakko kysyä hänen tuulivoimalaprojektistaan.

- Kaksi tuulivoimalaa alkoi pyöriä vuoden alussa. Muutama miljoona euroa on mennyt näiden vuosien aikana. Alan saada rahaa takaisin joskus kymmenen vuoden kuluttua, hän tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. 6

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    6. Näytä lisää