Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Armi yhä Suomessa - loma jatkuu

armi suomessa
Helsingin keskustassa majoittuvalla Armi Kuusela-Williamsilla riittää kiireitä ennen kotimatkalle
lähtöä.
Kaksi viikkoa sitten perjantaina Suomeen saapunut Armi Kuusela-Williams lomailee edelleen synnyinmaassaan. Viime lauantaina Muhoksella ihastuttanut Kuusela-Williams on lentänyt Oulusta Helsinkiin ja lomailee nyt pääkaupungissa.

Hän on majoittunut Helsingin keskustassa sijaitsevaan hienostohotelliin yhdessä diplomaattiuransa Yhdysvaltain ulkoministeriössä päättäneen aviomiehensä Albert Williamsin kanssa.

Kuusela-Williams kertoi pariskunnan matkustavan muutaman päivän kuluttua takaisin kotiinsa San Diegon lähelle, Kalifornian osavaltioon.

- Ennen paluumatkalle lähtöä hänellä on kuitenkin vielä sovittuja menoja. Tässä on vielä kiireitä ennen kuin me lähdemme takaisin, elegantti Kuusela-Williams sanoi IS:lle.

Eilen torstaina pariskunta saapui asioiltaan takaisin hotelliin aamupäivällä. Myöhemmin päivällä he tapasivat hotellinsa edustalla kolmen hengen seurueen, ja koko porukka lähti Esplanadin puiston halki lounaalle Savoy-ravintolaan.

Lue lisää Armi Kuuselan vierailusta ja suunnitelmista päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    6. Näytä lisää