Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Huima ura! Tiesitkö tämän kaiken Joan Riversistä?

Joan Rivers 1933-2014
Torstaina menehtyneen koomikon Joan Riversin ura kesti peräti 55 vuotta. IS kokosi yhteen kiistellyn koomikon värikkään uran ja elämän vaiheet.
Torstaina 81 vuoden iässä kuollut Joan Rivers ehti tehdä pitkän uran komedian parissa. Hän oli yksi ensimmäisistä naispuolisista koomikoista ja häntä pidetään naiskomiikan pioneerina. Hänet muistetaan paitsi komiikastaan, myös lukuisista kauneusleikkauksista sekä kiistanalaisista lausunnoistaan.

Joan Rivers syntyi Brooklynin kaupunginosassa, New Yorkissa 8. kesäkuuta 1933. Hänen molemmat vanhempansa olivat venäläisiä, jotka olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin pakolaisina.

Riversin ura viihdeteollisuudessa alkoi jo vuonna 1959, mutta aluksi hän työskenteli näyttelijänä New Yorkin pikkuteattereissa ja -näytelmissä. Pian hän kuitenkin siirtyi komiikan pariin, kun hän huomasi, ettei näyttelijäntyö ollut sittenkään hänen leipälajinsa. Ennen läpimurtoaan Rivers esiintyikin vuosia koomikkona lukuisilla newyorkilaisilla komediaklubeilla ja kahviloissa.

Läpimurron ensisysäys tapahtui vuonna 1965, kun hän pääsi suositun The Tonight Show with Johnny Carson -keskusteluohjelman vieraaksi. Rivers hurmasi katsojat välittömästi letkautuksillaan, ja vuonna 1968 hän sai oman keskusteluohjelmansa That Show with Joan Rivers. Samaan aikaan hän teki säännöllisesti vierailuja Johnny Carsonin ohjelmassa sekä Ed Sullivanin keskusteluohjelmassa.

Samana vuonna hän teki myös elokuvadebyyttinsä, kun hän sai sivuroolin elokuvassa The Swimmer.

1970-luvulla hän vieraili useissa tv-komedioissa sekä kirjoitti tv-ohjelmia. Tuolloin hän myös vakiinnutti asemansa yhtenä USA:n tunnetuimpana naiskoomikkona.

1980-luvun alussa hänen suosionsa kasvoi entisestään komediaäänilevyjen, kirjojen sekä oman talk show'n myötä. Tonight Show'n kilpailijaksi vuonna 1986 syntynyt The Late Show tosin rikkoi Riversin ja Carsonin välit, koska ennen sitä Rivers toimi Carsonin vakiovieraana vuodet 1983-85.

1980-luvun lopulla ura lähti laskuun Amerikan viihdeteollisuuden murroksen myötä. Vuonna 1987 Rivers koki myös elämänsä suurimman surun, kun hänen pitkäaikainen aviomiehensä Edgar Rosenberg teki itsemurhan. Pari oli ollut naimisissa 22 vuotta. He saivat ainoan lapsensa vuonna 1968, kun Melissa Rivers (oik. Warburg Rosenberg) syntyi.

Rosenberg oli Riversin toinen aviomies, sillä vuonna 1955 hän oli kuuden kuukauden ajan naimisissa James Sangerin kanssa.

Vuosina 1989-1993 esitetty keskusteluohjelma The Joan Rivers Show muutti kuitenkin koomikon uran suunnan uudestaan. Hänet palkittiin ohjelmasta myös Emmy-palkinnolla ja hän sai tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Hän kirjoitti näytteli pääosaa myös tv-sarjassa Sally Marr and Her Escorts, josta hän sai Tony-ehdokkuuden.

Riversin tv-ura jatkui myös 2000- ja 2010-luvulla lukuisissa ohjelmissa. Vuosina 2011-2014 hänellä oli tyttärensä kanssa oma tosi-tv-show  Joan & Melissa: Joan Knows Best?. Riversin viimeiseksi keskusteluohjelmaksi jäi In Bed With Joan, jonka viimeisen jakson hän nauhoitti vain päivää ennen kohtalokasta äänihuulileikkausta, jonka aikana hänen sydämensä pysähtyi. Viimeisen jakson vieraina olivat Eddie Cibrian ja LeAnn Rimes.

Lisäksi Rivers esiintyi 2000-luvulla lukuisissa muissa ohjelmissa, kuten USA:n julkkis-Diilissä kahdesti, julkkisten Big Brotherissa sekä Comedy Central -kanavan Roast-ohjelmassa, jossa julkkikset vitsailivat toisistaan. Rivers sai luonnollisesti ohjelmaan myös oman jaksonsa.

Hänet tunnettiin myös kärkkäänä muodin ja julkkisten kommentoijana. Hän emännöi useiden gaalojen ennakko-ohjelmia punaiselta matolta, jolla hän haastatteli gaalavieraita.

81-vuotias Rivers tunnettiin myös lukuisista kauneusleikkauksistaan. Hän onkin kertonut käyneensä elämänsä aikana läpi lähes 700 erilaista kauneusoperaatiota. Leikkauksista vitsailu kuului olennaisesti Riversin komediarutiineihin. Hän vitsaili koko uransa ajan omalla kustannuksellaan yhtä rajusti kuin muidenkin vitsiensä kohteiden.

- Minulle on tehty niin paljon kauneusleikkauksia, että kuolemani jälkeen ruumiini voitaisiin lahjoittaa Tupperwarelle, Rivers lohkaisi muutama vuosi sitten.

Rivers herätti huomiota myös kiistanalaisilla lausunnoillaan. Israelia kannattavana juutalaisena tunnettu Rivers hätkähdytti vuosien varrella muun muassa kommenteillaan Israelista ja Palestiinasta.

Myös hänen poliittiset näkemyksensä herättivät ajan saatossa keskustelua. Vuonna 2002 hän julisti olevansa republikaani, mutta vuonna 2013 hän kertoi tosi-tv-ohjelmassa Celebrity Wife Swap olevansa demokraatti. Hän perui puheensa tämän vuoden tammikuussa, jolloin vakuutti uudestaan olevansa republikaani.

Rivers tiedettiin brittihovin läheisenä ystävänä. Esimerkiksi vuonna 2005 hän sai yhtenä ainoista amerikkalaisista kutsun prinssi Charlesin ja Camilla Parker-Bowlesin häihin. Lisäksi hän esiintyi urallaan Britannian kuninkaallisille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      AL: Painonnostaja Milko Tokola kyllästyi muiden urheilijoiden dopingvihjailuihin: ”Itse juodaan kolme päivää viikossa kaljaa”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    10. 10

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. Näytä lisää