Senja

Viihde

Valikko

Viihde

He olivat Satuhäiden ensimmäinen pari! Rakkaustarina alkoi ravintolasta Korsossa

TV2:n suosikkisarja Satuhäät alkaa tänään ihan alusta, kun vuonna 2005 lähetetyt jaksot pyörähtävät ruutuun.
Satuhäiden kautta aikain ensimmäinen hääpari oli Petri ja Riitta, joiden rakkaustarina alkoi Vantaan Korsosta.

- Se alkoi sillä lailla, että mä lähdin kavereiden kanssa iltaa viettämään Korsoon ja siellä oli tällainen rokki-ilta. Siinä sitten ihmettelin ja katselin bändejä, sitten tuli kuningasajatus päässä, että parempi mennä kaunista ja nättiä tyttöä pyytää tanssimaan. Siinä me sitten tanssittiin muutama kappale, Petri kertaa.

Riitta muistelee jaksossa ensimmäisen tanssin loppuneen hieman tylysti.

- Me ei sanottu sanaakaan. Sitten hän suuteli minua suoraan suulle ja häipyi.

Petri selittää toimintaansa.

- Ajattelin, että tulee kimppuun joku vihainen poikakaveri kimppuun. Sitten siinä baaritiskillä tuli jutustelemaan uudestaan.

Petri innostui tajutessaan, että oli tavannut Riitan ennenkin.

- Sitten kun ilta loppui, se kysyi, voisinko viedä hänet kotiin. Kyllähän se onnistuu. Sitten se oli juuri maalannut seinät ralliruuduin. Ei ole sitten muita seiniä tarvinnut katsella.

Sarjan tuottaja Juha-Pekka Ristmeri muistaa pariskunnan hyvin.

- Ekan tuotantokauden avauspari on jäänyt vahvasti mieleen. Stadin kundi ja friidu tekivät vaikutuksen avoimuudellaan ja ennen kaikkea tarinallaan. Toivottavasti heille kuuluu edelleen hyvää.

Hän kertoo formaatin hakeneen vielä alkuvaiheessa muotoaan.

- Formaatti kristallisoitui vasta kolmannella tuotantokaudella. Ensimmäisellä kaudella oli Heidi Kyrö juontamassa ja esiintymässäkin, seuraavalla kaudella juontajana oli Satu Ruotsalainen, jonka mukana kokeiltiin ohjelmassa jopa horoskooppeja. Kolmannella kaudella sarja löysi muotonsa. Silloin veivattiin sarjaa dokumentaarisempaan suuntaan ja luovuttiin juontajasta. Samalla hääparit ja heidän tarinansa saivat enemmän tilaa. Ja mikä tärkeintä - näyttelijä Ola Tuominen antoi jumalaisen äänensä Satuhäille.

Sarjan uuden kauden parien etsintä on käynnistynyt.

Satuhäät tänään perjantaina TV2:lla klo 19.30!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    3. 3

      Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

    4. 4

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homoudesta – huhuihin suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa”

    5. 5

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    6. 6

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Makwan Amirkhani tienaa UFC-ottelustaan muhkean potin – muistaa rahoilla taas äitiään

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    3. 3

      Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

    4. 4

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homoudesta – huhuihin suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa”

    5. 5

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    6. Näytä lisää