Unelma, Anelma

Viihde

Valikko

Viihde

Yölinja-ohjelmasta tuttu Pekka Sauri: Nämä puhelut jäivät kaivelemaan eniten

Lauantaisessa Fingerpori-sarjakuvassa muisteltiin Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin entistä ja legendaarista radio-ohjelmaa Yölinjaa. Sauri ei mustaa huumoria säikähtänyt.
- Hienoa ja merkillistä, että muistetaan vielä 12 vuoden jälkeen, Taiwanista tavoitettu Sauri kommentoi tekstiviestillä Ilta-Sanomille.

- Olihan se jo aikakin, Sauri kommentoi sarjakuvaa hymiön säestämänä aiemmin Facebook-sivuillaan.

Kulttimaineen saavuttaneessa Yölinja-ohjelmassa Sauri kuunteli suomalaisten huolia ja murheita. Ohjelma tuli vuosina 1986-1997 Radio Cityssä ja Radio Suomessa välillä 1997-2002.

Lauantaisessa sarjakuvassa Pekka Sauria muistuttava hahmo kysyy "Onko seuraava soittaja langan päässä?". Viereisessä kuvassa mies seisoo tuolilla, silmukka kaulansa ympärillä ja toteaa "Jo vain".

Saurin mukaan kyseinen piirros ei liittynyt mihinkään tiettyyn puheluun.

- Fingerporilaista hirtehishuumoria. Ei liittynyt mihinkään tiettyyn puheluun, mutta suuri osa soittajista oli jonkinlaisessa kriisissä tai ahdingossa. Myös itsemurhaa miettiviä soittajia oli kohtalaisen usein, Sauri toteaa.

Eräät puhelut ovat jääneet erityisesti Saurin muistiin.

- Mieleenpainuvimpia olivat ehkä ne, joita en osannut auttaa. Ne jäivät eniten painamaan, Sauri toteaa.

Sauri toimii nykyään Helsingin apulaiskaupunginjohtajana. Nykyisen työnsä ohella hän ei voisi ohjelmaa enää tehdä.

Yksi Yölinja-ohjelman vakiosoittajista oli Klunssila.

- Klunssilasta mut varmaan muistetaan, siitä mä jäin historiaan. Klunssila oli hahmo, joka soitti muutaman kuukauden välein Yölinjaan ja kertoi mitä hurjimpia juttuja, Sauri kertoi Radio Suomipopin haastattelussa viime vuoden heinäkuussa.

- En tiedä, oliko oikea henkilö ja joskus tuntui, että jutut liian mietittyjä, Sauri jatkoi viimevuotisessa haastattelussa.

Klunssila haki apua muun muassa "nenätippuriinsa". Sauri kertoo kuulleensa pari vuotta sitten kuitenkin huhun, että Klunssila olisi kuollut.

- Joku kertoi muutama vuosi sitten, että Klunssila olisi kuollut. En tiedä, onko totta, Sauri toteaa Ilta-Sanomille.

Täältä voi kuunnella Klunssilan nokkatippuripuhelun, täältä puolestaan Klunssilan Viagra ja meisseli -puhelun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää