Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Jasper Pääkkönen: Lohiaktivistien suunnitelmissa iskuja Suomessakin

LUONTO
"Tuskin missään muualla on tuhottu koskien luontoa yhtä vimmalla kuin Suomessa", arvioi patojen haitoista kertovaa dokumenttia levittävä näyttelijä Jasper Pääkkönen Leffatähtien haastattelussa.

Tänä vuonna valmistunut amerikkalainen dokumenttielokuva Damnation kertoo sekä kalakantoja haittaavien valtavien patojen rakentamisesta Yhdysvalloissa että niitä vastustavasta rauhanomaisesta mutta näkyvästä aktivismista. Elokuvaa Suomessa levittävä näyttelijä Jasper Pääkkönen myöntää kuulleensa, että myös Suomessa on suunnitteilla vastaavia tempauksia, joilla aktivistit aikovat kiinnittää huomion suomalaisiin patoihin.

Väärällä tavalla rakennettuina padot estävät muun muassa lohien vaellusreitit, jotka ovat kutupaikkoja etsiville lohille elintärkeitä. Yhdysvalloissa aktivistit ovat maalanneet patojen seinämiin jokien vapauttamista vaativia iskulauseita sekä taiteilleet niihin kuvia halkeamista ja patoja murtavista saksista.

- Olen kuullut huhuja samanlaisista mielenilmaisuista, mutta olen heti sanonut, että en missään nimessä halua kuulla enempää, että mua kuitenkin syytetään niistä, Pääkkönen paljastaa Leffatähtien haastattelussa.

Pääkkönen tunnetaan lohien ja muiden uhattujen kalalajien puolustajana: hänen kannanottonsa herätti keväällä 2012 voimakkaan keskustelun uhanalaisen lohen asemasta Suomessa ja Itämerellä. Lohien vaellusreittien puolesta puhuvan Damnation-dokumentin maailma on Pääkkösen mukaan siirrettävissä suoraan Suomeen.

- Suomen jokia on padottu niin vimmalla, että en usko, että missään muualla maailmassa koskien luontoa on tuhottu samanlaisella tahdilla, Pääkkönen näpäyttää.

Leffatähtien haastattelussa Pääkkönen kertoo Suomessakin olevan selkeitä tapauksia rakennetuista padoista, jotka pitäisi purkaa. Pääkkönen myös kuvailee, mitä kalastaminen hänelle merkitsee. Lisäksi hän kertoo, miten hänestä tuli Damnation-dokumentin suomalainen levittäjä.

Damnation esitetään Helsingissä järjestettävällä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla keskiviikkona 24.9. ja torstaina 25.9.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    4. 4

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    8. 8

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    9. 9

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    10. 10

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    4. 4

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    5. 5

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    6. Näytä lisää