Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Fanejaan tavannut Teemu Selänne: Kaksi asiaa, joita ei tule ikävä

Teemu Selänteen fanit olivat hyvissä ajoin paaluttaneet itselleen hyvät paikat espoolaisessa kauppakeskuksessa.

Yleisö odotti maltillisena kuuluisaa laitahyökkääjä, joka oli tulossa jakamaan nimikirjoituksia uunituoreeseen kirjaan. Paikalla oli runsaasti väkeä, lapsiperheitä, isovanhempia, mutta erityisesti nuoria naisia. Kaikilla oli puhelimet valmiina fanikuviin.

Teemu Selänne pyyhälsi paikalle hieman myöhässä puhelin korvassa, mutta otti heti yleisön haltuun. Tunnelma oli iloinen, mutta kirkumista tai hysteriaa ei kuulunut.  Selänne halusi huomioida erityisesti paikalla olleet nuoret.

- Minua kiinnosti nuorena juokseminen ja pelaaminen. Koulunkäynti ei kiinnostanut niin paljon kuin liikunta, Teemu kertoi nuoruudestaan.

- Olin onnekas, kun rakkaasta harrastuksistani tuli minulle työ. NHL-ura kestää yleensä 3-4 vuotta, mutta minä sain tehdä siellä 21 vuoden uran, josta olen ylpeä ja kiitollinen. Haluan kannustaa teitä seuraamaan omia unelmianne, rento ja hyväntuulinen jääkiekkotähti suositteli faneilleen.

Selänteen pitkään uraan mahtuu paljon tähtihetkiä, mutta muutama asia jää myös onneksi taakse.

- Minulle ei tule ikävä matkustamista ja loukkaantumisia, Selänne myönsi.

Fanit odottivat rauhallisesti vuoroaan, kun nimikirjoitusrumba pyörähti käyntiin. Teemu raapaisi kirjoihin nimikirjoituksensa ja huomioi jokaisen fanin erikseen. Jääkiekkotähdellä ei ollut kiire mihinkään, vaan oli aidosti läsnä faneilleen.

- Teemusta huokuu positiivisuus ja aitous. Hän haluaa olla oikeasti olla faniensa parissa, juontaja Heidi Sohlberg kommentoi kaveriaan Ilta-Sanomille.

Uutuuskirjan kirjoittanut Ari Mennander ylisti myös Teemu Selännettä.

- Teemu on aidosti ystävällinen, reilu ja mukava. Hän kohtelee kaikkia ihmisiä kuin parhaita ystäviään. Teemun vahvuus pelaajana on ilmiömäinen kyky hallita paineita ja pelata kovissa paikoissa poikamaisen rennosti. Vain Teemu saa lätkän näyttämään leikiltä, Mennander kuvaili Ilta-Sanomille.

Pitkä kirjoitusprojekti  on vihdoin saatu maaliin, mutta kuuluisa laitahyökkääjä osasi myös yllättää kirjailijan.

- Yllätyin siitä, että Teemu antoi kirjan tulla ulos tuollaisena. Kirjasta tuli paljon paljon rehellisempi kuin uskalsin odottaa, Mennader kertoo.

Teemu Selänne valloitti kauppakeskuksen väen ja ei meinannut malttaa pysyä etukäteen annetuissa raameissa. Jääkiekkotähti huolehti faneistaan ja jakoi nimikirjoituksia myös mailoihin ja fanipaitoihin sekä päätyi lukuisiin selfie-kuviin. Selänne antoi kaikkensa kannattajilleen ja oli tavoilleen uskollinen. Tähtipelaajan nimikirjoituskeikka venähti lähes tunnin myöheisemmäksi aikataulustaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  7. 7

    Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

  8. 8

    Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

  9. 9

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. Näytä lisää