Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Ville Haapasalon sydän pysähtyi - syynä doping

ELÄMÄKERTA
Ville Haapasalo kertoo läheltä piti -tilanteesta tänään ilmestyvässä elämäkerrassa.
Näyttelijä ja Venäjän valtiontaiteilija Ville Haapasalo, 42, on elänyt elämän, joka kuulostaa suuren luokan mafiaelokuvalta. Pääosassa on pipopäinen kansanmies Suomesta, joka tapaa shamaaneja, joutuu pitämään aika ajoin turvamiestä mukanaan ja jota on kosittu kansanedustajaksi Venäjän duumaan.

Tänään julkaistaan uusi kirja Ville Haapasalo – Et muuten tätäkään usko. Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä (Docendo). Sen kirjoittaja on muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä, kuvat on ottanut palkittu valokuvaaja Juha Metso.

Viime vuonna julkaistiin Haapasalon muistelukirjan ensimmäinen osa Et kuitenkaan usko, joka on myynyt 45 000 kappaletta. Jo se hätkähdytti.

Nyt puhutaan 2000-luvun Venäjästä. Suurin yllätys on, että Haapasalon sydän pysähtyi. Hän oli vuonna 2007 mukana Venäjän ykköskanavan suositussa viihdeohjelmassa Luistelee tähtien kanssa (Lednikovyi period), jota näytetään Suomessa nimellä Dancing on Ice.

Tatjana Navkan parina kilpaillut Haapasalo sanoo, että hän meinasi tappaa itsensä sen aikana.

- Mä kärsin tälläkin hetkellä siitä vuodesta. Fyysisesti, hän kertoo kirjassa.

Haapasalo olisi halunnut lähteä pois ohjelmasta, mutta kanava ilmoitti, ettei hän saa keskeyttää kisaa. Hän olisi joutunut kanavan mustalle listalle ja kaikki työt olisivat loppuneet kahdeksi vuodeksi.

Harjoituksia oli 4–6 tuntia päivässä. Toiset kilpailijat sabotoivat Haapasaloa esimerkiksi niin, että luistimia oli hangattu betoniseinää vasten tylsiksi ja hän kaatui jäälle.

Kisa kesti seitsemän kuukautta. Finaalin lähestyessä Villen kroppa reistaili kun hän kaatui pahasti, ja lonkka ja polvi loukkaantuivat toistamiseen.

Seuraavana aamuna hän ei päässyt ylös sängystä. Kanava tilasi ambulanssin ja Haapasalo vietiin erikoissairaalaan. Hänet magneettikuvattiin ja alettiin ”hoitaa”.

- Ne löivät siihen polveen piikkejä monesta suunnasta, kaikenlaisia myrkkyjä ja sitten vielä suoneen lääkettä. Mun pää rupesi kuplimaan, värit meni ensimmäiseksi sekaisin: keltaisesta tulee oranssi ja sitten pinkki. Seinät aaltoilivat ja lattia lainehti.

- Lääkäri sanoi, että jos joku tulee kysymään sulta dopingtestiä, niin ainakaan kahteen vuoteen sä et tule pääsemään siitä läpi, hän valottaa kirjassa.

Finaalissa Ville Haapasalo tuli toiseksi, ja sen jälkeen alkoi 56 kaupungin show, josta Haapasalo jättäytyi pois isoimpien kaupunkien jälkeen. Kun Haapasalo oli kuvauksissa Itävallassa, alkoi tapahtua.

- Hotellissa mä herään siihen, että mulla on huono olo. Multa häviää tunto käsistä, sitten jaloista, rintaan koskee. Mä rojahdan lattialle. Elimistössä tapahtuu jotakin hämärää.

Näyttelijä huutaa ääneen, ja viereisen huoneen kuvausryhmä löytää hänet lattialta. Hänet viedään Salzburgiin sairaalaan, jossa tutkimukset kestävät puolitoista vuorokautta.

- Sitten tulee lääkäri, joka sanoo, ettei meillä ole mitään käsitystä, mikä sua vaivaa. Sydämen pysähtyminen oli ollut hetkellinen, mutta sydän on kuitenkin kunnossa... Ainoa selitys tähän tilanteeseen on se, että ne lääkkeet olivat aiheuttaneet jonkinlaisen kohtauksen, hän pohtii tänään ilmestyvässä kirjassa.

Lopputuloksena oli maksan vajaatoiminta ja elinikäinen polvivika.
- Tää Luistelee tähtien kanssa on projekti, jota mä olen ehkä eniten katunut. Tein virhearvioinnin, Haapasalo kertoo kirjassa.

Haapasalon uusi tv-sarja Haapasalo Goes America alkaa Nelosella ensi viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää