Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Jari Sillanpää Tainola Show’ssa: ”Ero otti koville”

tainola show
Täysille saleille laulava Sillanpää tunnustaa Tainola Show´ssa, ettei haikaile menneitä vaan katsoo eteenpäin. Avoimesti puhuva Sillanpää tunnustaa myös, että yli vuosi sitten tapahtunut ero otti todella koville.
Laulaja Jari Sillanpää, 49, on karismaattinen oma itsensä, kun hän istahtaa Tainola Show´n nahkatuolille. Parhaillaan Rakkaudella merkitty mies -kiertueella oleva ja samannimisen levyn julkaissut Jari on myös tavattoman avoin puhuessaan elämästään.

Jari kertoo, että hänellä on ollut monta vuotta joku läheinen mies tai ystävä, jonka kanssa hän on voinut jakaa asioita, mutta jonka kanssa hän ei ole välttämättä asunut yhdessä.

- Pikkuhiljaa totuin siihen ja päätin, etten etsi ketään. Rakkaus ei tule etsimällä, se tulee jos tulee, hän on oppinut.

Kun Jarilla on vapaata, hän viettää sen ystävien kanssa. Silloin puhutaan kaikesta muusta paitsi Jarista ja musiikista.

- Olen kieltänyt Jari-aiheen vapaa-ajalla. Esiintyessä saa olla narsisti, mutta ei vapaalla, hän tunnustaa.

Katso haastattelu videolta ja lue koko juttu päivän lehdestä.
  • Tainola Show

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  8. 8

    Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. Näytä lisää