Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: "Spock" yhdisti voimansa "Magnumin" kanssa – et uskoisi, millaisin tuloksin!

Tv-tärpit
Kun Leonard Nimoy ja Tom Selleck kohtasivat 1980-luvulla, ei tuloksena ollut ainakaan tieteistrilleriä tai pyssynpauketta. Tuli jotain ihan muuta.
Kolme miestä ja baby, Liv klo 21.00
Tässä elokuvassa eivät todennäköisyyden lait päteneet. Elokuvan ohjaaja tunnetaan paremmin suippokorvaisena scifi-legendana, joka oli ohjauspuuhissa melkoisen kokematon. Pääosan esittäjä taas oli luonut kovan imagonsa tuuheaviiksisenä jeparina suositussa tv-sarjassa.

Kun nämä kaksi yhdistivät voimansa, lopputuloksena oli koko perheen romanttinen komedia, jonka henkisessä pääroolissa on suloinen vauva.

Kyseessä on tietysti Kolme miestä ja baby (1987) – lämminhenkinen vauhtikomedia kolmesta menestyvästä sinkkumiehestä, joiden makea elämä saa odottamattoman suunnan, kun heidän kynnykselleen ilmaantuu pyytämättä ja yllätyksenä pieni vauva.

Elokuvan ohjasi Leonard Nimoy, jonka ehdottomasti kuuluisin roolityö on Star Trek -tv-sarjan vulkanuslainen Spock. Pääosaa näyttelee hellyttävästi Tom Selleck, joka tunnetaan parhaiten Magnum-poliisisarjan nimiroolista.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ted Danson, Steve Guttenberg ja Nancy Travis. Mary-vauvaa näyttelivät kaksoset Lisa ja Michelle Blair.

Kolme miestä ja baby oli Nimoyn ensimmäinen koko illan elokuvaohjaus valtavirtaelokuvan puolella. Sitä ennen hän oli kokeillut siipiään tv-sarjojen ja Star Trek -elokuvien ohjaajana.

Lopputulos on epätodennäköistä elokuvahistoriaa: Kolme miestä ja baby nettosi yksistään USA:n lippuluukuilla lähes 170 miljoonaa dollaria ja vakiinnutti paikkansa kasarikomedioiden klassikoiden joukossa.

Puoli seitsemän, TV1 klo 18.30
Nyt on tilaisuus nähdä ensimmäistä kertaa, kuinka missinä ja radioäänenä paremmin tunnettu Susanna Laine pärjää asiaohjelman juontajana. Illan ohjelmassa tavataan myös yksi netin kuuluisimmista kissoista, sokea Oskari.

Haapasalo Goes America, Nelonen klo 20.00
Venäjällä megasuosittu näyttelijä Ville Haapasalo lähtee nyt toiseen suurvaltaan testaamaan ennakkoluulojaan Amerikasta ja amerikkalaisista.

Enid, TV5 klo 21.00
Suosittu lastenkirjailija Enid Blyton (1897–1968) oli siviilissä kaikkea muuta kuin pullantuoksuinen äiti. Tv-elokuvasta paljastuu Blytonin pimeämpi puoli.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    6. 6

      Video: Patrik Laineen mieletön tahti jatkuu – maali ja upea syöttö voittomaaliin!

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    9. 9

      Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

    10. 10

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    6. Näytä lisää